Hämeenlinnan Seudun Veden ja Instan yhteistyö vesihuollon automaation parissa on jatkunut jo yli 20 vuotta. Elinkaarikumppanina Insta on ollut mukana kehittämässä sekä jätevedenpuhdistuksen että puhtaan veden verkostojen automaatiota. Insta Wahti® Flow -ohjelmisto tuo verkostohenkilöstölle selkeän tilannekuvan ja auttaa tunnistamaan poikkeamat ja vuodot entistä nopeammin.
Hämeenlinnan Seudun Vesi (HS-Vesi) on Hämeenlinnan, Hattulan ja Akaan omistama vesihuoltoyhtiö, joka vastaa veden hankinnasta ja jakelusta sekä jätevesien tehokkaasta käsittelystä. Yhtiö tunnetaan laadukkaista pohjavesistään ja määrätietoisesta kehitystyöstään vesihuollon edelläkävijänä. HS-Veden toiminta kattaa kolme erillistä jätevedenpuhdistamoa ja viemäröintialuetta, joista suurin on Hämeenlinnan Paroisten puhdistamo.

HS-Veden ja Instan yhteistyö vesihuoltoautomaation parissa on jatkunut jo yli 20 vuotta. Elinkaarikumppanina Insta on ollut mukana kehittämässä ja uudistamassa HS-Veden vesihuoltoautomaatiota niin jätevedenpuhdistuksen kuin puhtaan veden verkostojenkin osalta.
Yhteistyön merkittävimpiä hankkeita on ollut Paroisten jätevedenpuhdistamon mittava saneeraus- ja tehostamishanke, joka on HS-Veden historian suurin ympäristöinvestointi. Hankkeessa Insta vastasi muun muassa puhdistamon prosessiautomaatiojärjestelmän uudistamisesta.
Kumppanuus tuo selkeyttä kokonaisuuteen
Vesihuollon automaatioympäristö on laaja ja monikerroksinen. HS-Vedelle on tärkeää, että järjestelmäkokonaisuus pysyy hallittavana eikä muodostu monien eri toimittajien verkostoa.
– Meillä ei ole ollut suurta halua hajauttaa tekemistä monille toimijoille. Kun toimitaan yhden kumppanin kanssa, rajapintoja on vähemmän ja kokonaisuuden hallinta on selkeämpää, HS-Veden toimitusjohtaja Ari Kaunisto ja suunnittelupäällikkö Jarno Laine kertovat.
Insta on toimittanut HS-Vedelle automaatiojärjestelmiä, kenttälaitteita sekä laajasti suunnittelu-, asennus- ja ylläpitopalveluja. HS-Vesi on myös Instan ylläpito- ja elinkaaripalveluiden asiakas, joka on hyödyntänyt Insta Wahti® -palveluperheen raportointi- ja jatkohälytysohjelmistoja jo vuosien ajan.

Insta Wahti Flow® syntyi verkoston arjen tarpeista
Vuonna 2018 HS-Veden strategiassa asetettiin selkeä tavoite: vesijohtoverkoston vuotojen hallintaa ja havaitsemista oli kehitettävä. Tarvittiin parempi tilannekuva ja työkalu, joka kokoaisi hajallaan olevan mittaus- ja automaatiotiedon verkostohenkilöstön arkea palvelevaan muotoon.
Puhtaan veden verkoston aluemittaustarpeita varten käynnistettiin yhteistyössä Insta Wahti® Flow -ohjelmiston kehitys. Flow kokoaa olennaisen tiedon visuaaliseen karttanäkymään, jossa esitetään vedenottamot, mitta-asemat, kulutusalueet ja verkosto. Järjestelmä laskee kulutusalueiden vuotovesiprosentteja ja nostaa poikkeamat selkeästi esille värikoodauksen avulla.
– Verkoston käyttäjille oli tärkeää, että näkymä vastaa heidän tapaansa tarkastella verkkoa. Kartta, trendit ja poikkeamat on rakennettu juuri heidän arkeaan ajatellen, Laine kuvailee.
Nopea tilannekuva, parempi reagointi
Flow on tuonut HS-Vedelle selkeää hyötyä erityisesti vuotojen havaitsemisessa ja poikkeamiin tarttumisessa. Aiemmin tieto veden häviämisestä kulki usein laitospuolen kautta verkostolle viiveellä. Nyt verkostohenkilöstö saa aamuisin kokonaiskuvan tilanteesta ja pystyy reagoimaan nopeasti.
– Yhdellä silmäyksellä näkee, missä on jotain poikkeavaa. Karttanäkymä ja trendit auttavat pureutumaan asiaan heti, Laine kuvailee.
Laine kertoo lisäarvoa syntyneen myös jo olemassa olevien mittausten tehokkaammasta hyödyntämisestä. HS-Veden verkostossa oli käytössä kymmeniä painemittauksia, joita oli aiemmin vaikea hahmottaa kokonaisuutena, ja Flow toi hänen mukaansa mittaukset kartalle oikeisiin sijainteihin ja teki niistä aidosti käyttökelpoisia arjen työssä.

Ketterää kehitystä ja yhteistä tekemistä
Insta Wahti® Flowta on kehitetty vaiheittain ja ketterästi HS-Veden tarpeiden mukaan. Kaunisto ja Laine kuvailevat Instan työtapaa asiakaslähtöiseksi – toimintoja on rakennettu pala kerrallaan, testattu käytännössä ja jalostettu palautteen perusteella.
– Tarpeet ovat tarkentuneet hankkeen edetessä, ja lopputuloksesta on tullut jopa parempi kuin alun perin osasimme odottaa.
Flow kehittyy edelleen osana HS-Veden laajempaa verkostojen hallinnan kokonaisuutta. Yhteistyö Instan kanssa tarjoaa HS-Vedelle mahdollisuuden kehittää automaatiota ja tiedonhallintaa verkoston arjen tarpeisiin – ja rakentaa entistä vahvempaa pohjaa tulevaisuuden vesihuollolle.