Sari Mäenpää

15 - 9 - 2022 - Näkemyksiä

Insta valjastaa digitaalisen teknologian turvallisen yhteiskunnan hyväksi

SURE-hankkeessa on hyödynnetty Instan IBA-tilannekuvajärjestelmää. Saatujen kokemusten perusteella teknologian rooli on merkittävä.

Tekoäly

Miten vastataan kasvaviin kaupunkiturvallisuuden haasteisiin?

Turvallisuus- ja toimintaympäristön muutos voi johtua ulkoisista, yllättävistä ja ennakoimattomistakin tekijöistä, kuten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Toisaalta muutoksen taustalla voi olla modernin yhteiskunnan kehitys, tästä esimerkkinä kaupungistuminen. Tällä hetkellä yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa, ja vuonna 2050 osuuden odotetaan olevan jo kaksi kolmasosaa. Suomessa yli 70 % ihmisistä asuu kaupungeissa ja määrä kasvaa. Kaupungistumisen myötä ratkaistavia haasteita ovat kasvava energiankulutus, lisääntyvä liikenne, kasvava palvelujen tarve ja ympäristökysymykset. Kaupungistuminen tarkoittaa lisää asukkaita ja turisteja, lisää tapahtumia ja liikennettä, lisää turvallisuusuhkia ja siten yhä suurempia odotuksia kaupunkiturvallisuudelle. Samaan aikaan teknologia kehittyy ja data virtaa riippumatta siitä, kuka sen on kerännyt ja mitä tarkoitusta varten. Siiloajattelu ei toimi älykaupunkiympäristössäkään – sen sijaan tarvitaan horisontaalista toimintatapaa: yhteistyötä, luottamusta, tiedonjakoa sekä yhteisiä toiminta-alustoja ja -malleja. Kyberturvallisuus, alustaratkaisut ja SaaS-toimintamallit korostuvat kehittyvässä älykaupunkimarkkinassa, jolle ominaista on toimijoiden suuri määrä sekä tieto- ja toimintamallien siiloutuneisuus.

Sari Mäenpää

Kolmas sektori ja siviilit viranomaistilannekuvan rikastuttajina

Turvallisuusviranomaisten päätöksenteon ja toiminnan pitää olla nopeaa ja tehokasta, etenkin pelastus- ja kriisitilanteissa. Viranomaistoimijoiden on kyettävä yhteistyöhön haastavissa tilanteissa ja ympäristöissä. Päätöksenteko ja toiminnan johtaminen edellyttävät tiedon reaaliaikaisuutta, riittävyyttä, luotettavuutta ja oikeellisuutta, jotta tilannekuva pystytään muodostamaan ja saavutetaan yhteinen tilanneymmärrys.

Usein viranomaisilla on yhteisiä tehtäviä, joihin liittyy myös vapaaehtoistoimijoita ja siviilejä. Tämä monimutkaistaa tilannekuvan muodostamista ja ylläpitämistä. Turvallisuusviranomaisten toiminnan tehostamisen kannalta vapaaehtoistoimijat ja siviilit ovat potentiaalinen tiedonlähde ja tilannekuvan rikastuttaja.

Tampereella aktiivinen ote kaupunkiturvallisuuteen

Tampere on aktiivisesti kaupungistumiskehityksessä mukana. Kaupunki kasvaa ja houkuttelee lisää yrityksiä, asukkaita ja tapahtumakävijöitä. Uusia tapahtuma-alueita rakennetaan ja kaupunkiin houkutellaan yhä suurempia ja vetovoimaisempia tapahtumia. Samalla kaupunki-infran teknologiainvestoinnit yleistyvät, ja datan ja analytiikan määrä ja rooli kasvaa.

Tampereella muutos on aktiivista ja tuettua, tästä esimerkkinä teknologian ja yhteistyön pilottihanke SURE (Smart Urban Security and Event Resilience). Tässä Tampereen kaupungin vetämässä EU-rahoitteisessa kaupunki- ja tapahtumaturvallisuushankkeessa on keskitytty turvallisuuteen liittyvien toiminnallisten ja tiedollisten siilojen ylittämiseen. Hankkeen painopiste on ollut sekä turvallisuusviranomaisten keskinäisen yhteistyön että siviili- ja viranomaisyhteiskunnan vuoropuhelun tukemisessa ja teknologiaratkaisujen pilotoinnissa ja testaamisessa. Ekosysteemiajattelu näkyy SURE-hankkeessa eri toimijoiden yhteisinä tavoitteina, avoimena tiedonjakona ja motivoituneena tekemisenä.

Yhteiskäyttöiset tilannekuvateknologiat yhteistyön tukena

SURE-hankkeessa on hyödynnetty Instan IBA-tilannekuvajärjestelmää. Saatujen kokemusten perusteella teknologian rooli on merkittävä, kun tavoitteena on:

  • tukea yhteistoimintaa viranomaistoimijoiden ja ei-viranomaisten rajapinnassa

  • tehostaa kommunikaatiota

  • tukea kokonaiskuvan ja tilanneymmärryksen rakentamista ja jakamista

  • kerätä tilannetietoa muualtakin kuin viranomaisilta sekä

  • mahdollistaa kuvanvälitys sieltä, missä kiinteitä valvontakameroita tai muuta visuaalista yhteyttä ei ole.

Kaupunki- ja turvallisuusviranomaisten, vapaaehtoistoimijoiden ja siviilien yhteistoimintaa on mahdollista tukea ja kehittää edelleen yhteiskäyttöisten tilannekuvateknologioiden avulla. Laittamalla digitaalinen teknologia töihin uudistetaan maailmaa ja parannetaan yhteiskunnan turvallisuutta. Kun konsepti Tampereella saadaan valmiiksi, ratkaisua voidaan laajentaa valtakunnallisesti ja vaikka maan rajojen ulkopuolelle.

---------------------------

SURE-hanke

SURE on kolmivuotinen, 4 miljoonan euron EU-hanke, jossa kehitetään ja testataan teknologiaratkaisuja kaupunki- ja tapahtumaturvallisuuden tueksi. SURE-hankkeessa kehitetty älykäs kaupunkiturvakonsepti on saanut hyvän vastaanoton eri foorumeilla. Paikallisilla toimijoilla on kiinnostusta jatkaa yhteistyötä hankkeen päättymisen jälkeenkin, ja lisäksi keskustellaan SURE-ratkaisun viemisestä muihinkin kaupunkeihin.

SURE on rahoitettu EU:n Urban Innovative Actions -ohjelmasta (UIA). UIA on Euroopan komission EAKR-rahoitteinen ohjelma, jonka tavoitteena on löytää uusia innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien kohtaamiin haasteisiin.

suretampere.fi

SURE-hanke

Sari Mäenpää
Kirjoittaja

Sari Mäenpää

Senior Business Development Manager

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.