Dataa ja tekoäly, jotka tuottavat todellista arvoa

Data ja tekoäly

Insta rakentaa turvallisia data- ja tekoälyratkaisuja vaativiin ja liiketoimintakriittisiin ympäristöihin. Autamme hyödyntämään eri järjestelmiin kertyvää dataa tuotannon tehostamisessa, toiminnan ennakoinnissa ja parempien päätösten tekemisessä.

Datasta kilpailueduksi

Teollisuudessa dataa syntyy tuotantolaitteista, automaatiojärjestelmistä, sensoreista, tuotannonohjauksesta, kunnossapidosta ja liiketoiminnan järjestelmistä. Kun tieto on hajallaan eri lähteissä, kokonaiskuvan muodostaminen on työlästä ja osa datan arvosta jää hyödyntämättä.

Yhdistämme eri tietolähteet ja jalostamme tiedon päätöksenteon tueksi, ihmisen huomion ohjaamiseksi tai automaatisoiduksi toiminnaksi. Ratkaisut tuottavat arvoa tuotannon optimoinnin, älykkään kunnossapidon, parempien päätösten ja vähentyvän rutiinityön kautta.

Ratkaisu voidaan rakentaa vaiheittain. Liikkeelle lähdetään asiakkaan tarpeesta ja käyttötapauksesta, jossa datalla voidaan saada aikaan selkeä vaikutus. Kokonaisuutta laajennetaan sitä mukaa, kun tarpeet ja datan hyödyntämisen mahdollisuudet kehittyvät.

Data-alusta on perusta raportoinnille ja tekoälylle

Dataa voidaan hyödyntää luotettavasti, kun se on laadukasta, hallittua ja turvallisesti oikeiden käyttäjien saatavilla. Insta suunnittelee ja toteuttaa data-alustoja, jotka kokoavat eri järjestelmien tiedot yhteen ja muodostavat kestävän perustan analytiikalle, raportoinnille ja tekoälylle.

Microsoft Fabric yhdistää datan käsittelyn, tallentamisen, analytiikan ja raportoinnin samalle alustalle. Medallion-arkkitehtuurin avulla data jalostetaan vaiheittain raakadatasta yhdenmukaiseksi ja liiketoiminnan käyttöön valmiiksi tiedoksi. Power BI tuo tiedon helposti tulkittaviksi mittareiksi, raporteiksi ja tilannekuviksi. Sama tieto palvelee eri käyttäjiä. Tuotannon johto seuraa tehokkuutta ja poikkeamia, kunnossapito tunnistaa toistuvia häiriöitä ja liiketoiminnan johto saa ajantasaisen kuvan tuotannosta, toimituskyvystä ja kannattavuudesta.

Insta Dataplatformin toimintaperiaatemalli

Tekoäly osaksi teollisuuden toimintaa

Tekoälyn hyödyntäminen edellyttää laadukasta dataa ja ymmärrystä siitä, mitä toiminnassa halutaan parantaa. Teollisuudessa tekoälyä ja AI-agentteja voidaan käyttää esimerkiksi tuotannon poikkeamien tunnistamiseen, huoltotarpeiden ennakointiin, häiriöiden juurisyiden selvittämiseen ja tuotannon optimointiin.

Generatiivinen tekoäly voi helpottaa tiedon hakemista, tuoda organisaation omat tietovarannot henkilöstön käyttöön ja tukea asiantuntijoita päivittäisessä työssä. Insta auttaa valitsemaan tarkoituksenmukaiset käyttötapaukset, rakentamaan tarvittavan dataperustan ja viemään ratkaisun tuotantokäyttöön.

Insta taustakuva data
Istalaisia toimistolla
Yhteistyö asiakkaan kanssa

Toimintatapamme

Datan ja asiakaslähtöisten ratkaisujen yhdistäjä.
Teemme tiivistä yhteistyötä kanssasi varmistaaksemme hankkeiden onnistumisen, liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisen sekä budjetissa pysymisen. Ratkaiseva vaikutus tehdään yhdessä.

Aiheesta lisää:

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.