Ely-keskus on asettanut toiminnalleen tavoitteeksi harjoituttaa vesihuoltolaitoksia häiriötilanteiden varalta. Insta valikoitui tarjouskilpailussa kumppaniksi laajan harjoitustoiminnan asiantuntijuuden sekä aikaisempien referenssien pohjalta. Insta ja Ely-keskus suunnittelivat yhdessä osallistavan häiriötilanneharjoituksen, jonka lähtökohtana oli harjoitella vakavia häiriötilanteita ja valmiuksia toimia tositilanteessa.
Vuonna 2023 toteutettiin pilottiharjoitus Lounais-Suomen alueella. Onnistuneen pilottiharjoituksen myötä päätettiin toteuttaa viisi samansisältöistä harjoitusta, jotka yhdessä kattoivat koko Suomen alueen. Harjoituksiin osallistui noin 1200 henkilöä 360 organisaatiosta. Harjoituksen pääteemaksi valittiin aurinkomyrskyn aiheuttamat laajamittaiset häiriöt. Osallistujille toimitettiin ennakkomateriaalit ennen harjoitusta, sisältäen ohjeistusvideon. Harjoitukset toteutettiin etänä Teams-alustan avulla, jossa Instan varautumisen asiantuntijat fasilitoivat harjoitustapahtuman. Osallistujille jaettiin keskusteluita varten tilannetietoa ja tehtäviä Instan Trasim-harjoitusalustalla. Harjoituksen edetessä osallistujat pääsivät ratkomaan haasteita paitsi oman tiimin, myös muiden vesihuoltolaitosten kesken. Harjoituksen kesto oli noin puoli päivää.
"Harjoituksissa vesihuoltolaitokset, kunnat ja toimintaan liittyvät viranomaiset pääsivät harjoittelemaan vakavassa häiriötilanteessa toimimista sekä testaamaan ja kehittämään omaa varautumistaan ja häiriötilanteiden hallintaa", kuvailee harjoitusta Insta Advance Oy:n turvallisuusasiantuntija Erik Salli.
Onnistunut harjoitusmalli aktivoi osallistujat
Insta osoitti asiantuntemuksensa suurten harjoitusten järjestämisessä. Selkeät suunnitelmat, tiedotusprosessit ja häiriötilanteiden etenemisen simulointi olivat avain onnistumiseen. Harjoitusmalli herätti laajaa kiinnostusta ja sai positiivista palautetta, sillä se tuki osallistujien aktiivista osallistumista.
Yhteistyö oli sujuvaa ja harjoitukset vastasivat erinomaisesti ELY-keskuksen tarpeisiin. Onnistunut harjoituskokonaisuuden toteutus loi perustan koko Suomen laajuiselle vesihuollon häiriötilanteiden harjoitusmallille. Häiriötilanneharjoitukset auttavat tunnistamaan mahdollisia heikkouksia ja parantamaan toimintakykyä todellisissa kriisitilanteissa.
"Tulevaisuudessa on tärkeää jatkaa harjoittelua ja harjoitusten kehittämistä, jotta vesihuollon toimijat ja muut sidosryhmät ovat entistäkin paremmin valmistautuneita kohtaamaan erilaisia häiriötilanteita", summaa asiaa vesihuoltopäällikkö Jyrki Lammila ELY-keskuksen vesihuoltopalvelut -yksiköstä tyytyväisenä harjoitusrupeamaan.
Ely-keskus ja Insta
Vuonna 2023 häiriötilanteiden pilottiharjoitus Lounais-Suomen alueella.
Vuonna 2024 viisi häiriötilanneharjoitusta koko Suomen alueella
Insta Advance loi harjoitusmallin, jota Ely-keskus ja muutkin toimijat voivat soveltaa jatkossa häiriötilanneharjoituksissa muidenkin kuin vesihuollon toimijoiden kanssa