Digitalisaation avulla autamme asiakasyrityksiämme vastaamaan jatkuvasti kasvaviin vaateisiin paremmasta raaka-aine- ja energiatehokkuudesta, edistämään ympäristövaikutusten pienentämistä sekä saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa. Autamme asiakkaitamme elämään kestävän kehityksen mukaisesti ja toiminnallamme tuemme heidän järjestelmällistä työtään ympäristövaikutusten minimoimiseksi kestävän kehityksen digitalisaatio- ja automaatioratkaisuilla.

Kestävän kehityksen digitalisaatio- ja automaatioratkaisut

Vastuullinen toiminta on turvallista toimintaa
Puolustusratkaisuissamme ensisijalla on turvallisuus. Instan tarjoamat teknologiset ratkaisut mahdollistavat muun muassa harjoittelun, turvallisuutta ja kestävyyttä. Esimerkiksi simulaattoripohjaisten koulutusjärjestelmien avulla voidaan luoda harjoitustilanteita, joita muuten olisi hankalaa toteuttaa ja näin harjoittelu on ympäristöystävällisempää sekä turvallista, harjoittelun pysyessä kuitenkin todentuntuisena.
Lisäksi tuemme varusmiespalveluksen kehittämistä motivoivammaksi uusin digitaalisin ratkaisuin yhdessä asiakkaan kanssa. Innovoimiimme tuotteisiin puolestaan kuuluu lentäjän turvallisuutta parantavia tuotteita.
Vastuullinen ja turvallinen digitalisaatio
Maailman digitalisoituessa kyberturvallisuuden ja käytettävyyden merkitys korostuu palveluissa ja tuotteissa. Uudet digitaaliset palvelut ovat hyödyllisiä, jos niihin voidaan aina luottaa. Siksi kyberturvallisuus ja käytettävyys on huomioitava niin palveluita suunnitellessa kuin ylläpitovaiheessa ja jatkokehityksessäkin. Meille on tärkeää kantaa toimintaamme liittyen vastuu asiakkaidemme ja yhteistyötahojen sekä ympäristön turvallisuudesta - suojaamme kyberturvallisuusratkaisullamme muun muassa asiakkaidemme kriittisiä resursseja.
Myös omien prosessiemme luotettavuus ja tietoturvallisuus korostuvat yhä enemmän, ja kehitämme niitä jatkuvasti.
Kestävää ohjelmistokehitystä
Nykyajan tapa rakentaa turvallisia järjestelmiä on sisällyttää turvallisuus jokaiseen vaiheeseen tuotekehitysprosessissa. Installa on pitkä kokemus vaativista teollisuuden ohjemistohankkeista ja tietoturvakriittisestä kehityksestä eri aloille.
Autamme organistaatiotasi löytämään oikean turvallisuustason tuotteellesi ja luomaan arkkitehtuurin, joka mahdollistaa siihen pääsemisen.
Meidän Turvallisen Kehityssyklin (SDL) lähestymistapamme perustuu teollisuuden johtavaan standardiin IEC 62443-4-1. Voimme auttaa sinua turvallisen ohjelmistokehityksen elinkaaren luomisessa tai opastaa sinut läpi SDL:n toteuttamisprosessin alusta loppuun.