Tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutukset ovat globaali haaste, jonka ratkaisemiseksi etsitään kiivaasti keinoja. Nykymenetelmillä vaatteiden valmistuksen eri vaiheissa kuluu suuria määriä muun muassa energiaa, vettä, öljyä ja kemikaaleja. Tulevaisuuden tekstiilejä pyritään valmistamaan sekä aivan uudenlaisista materiaaleista että tekstiilikuituja kierrättämällä.
Tutkimus- ja kehitystyötä tehdään aktiivisesti myös Suomessa. Koska metsät ovat tärkeä luonnonvaramme, Suomessa on luontevaa selvittää erityisesti puukuituihin liittyviä mahdollisuuksia. Esimerkiksi Metsä Groupin ja Itochun yhteisyritys MI Demo Oy rakentaa Äänekoskelle koelaitoksen, joka tuottaa paperisellusta tekstiilikuituja.
Koelaitos hyödyntää uudenlaista teknologiaa, ja sen valvomojärjestelmän sekä prosessinohjauksen PLC/SCADA-järjestelmän toimittajaksi on valittu Insta Automation Oy. Osaamisemme ydin ovat automaation ja sen tekniikoiden syvällinen hallinta sekä monipuolinen prosessituntemus.
– Meille on tärkeää osallistua uuden sukupolven ympäristöystävällisen tekstiilikuitukoelaitoksen rakentamiseen. Haluamme olla merkittävä toimija biotalouteen ja muihin prosessiteollisuuden aloihin liittyvissä automaatiohankkeissa, sanoo yksikönpäällikkö Harri Häyhä Instalta.
Kumppani ympäristövaikutusten vähentämisessä
Insta on monilla aloilla johtava toimija, ja olemme usean merkittävän laitostoimittajan sekä loppuasiakkaan kumppani. Metsä Groupin kanssa olemme tehneet yhteistyötä aiemminkin: vastasimme myös vuonna 2017 käynnistyneen biotuotetehtaan instrumentointiasennuksista.
Metsä Groupin uusi koelaitos sijaitsee biotuotetehtaan yhteydessä, ja tuotannon on tarkoitus alkaa loppuvuonna 2019. Yhtiö on tutkinut puupohjaisten tekstiilikuitujen valmistusta ionisia nesteitä hyödyntävällä menetelmällä jo noin 10 vuoden ajan. Ainutlaatuisen laitoksen avulla pyritään osoittamaan valmistusmenetelmän tekninen toimivuus. Sellusta voidaan valmistaa ekologisia, kestäviä ja miellyttäviä vaatteita.
– On hienoa, että olemme päässeet kehittämään uutta laitosympäristöä. Meillä on runsaasti kokemusta erikokoisten, vastaavanlaisten automaatiojärjestelmien toteuttamisesta, Häyhä kertoo.
– Haluamme auttaa asiakkaitamme tehostamaan prosesseja ja pienentämään toiminnan hiilijalanjälkeä sekä hyödyntämään uusiutuvan energian ratkaisuja.

Jarkko Järvilehto
Liiketoimintajohtaja, Suunnittelu Insta Automation etunimi.sukunimi (at) insta.fi