27 - 9 - 2022 - Osaajatarinat

Teknologia-alalla menestytään ihmisiä ymmärtämällä

Business Intelligence Architect Iiro Pihlajaniemi auttaa Instan asiakkaita hyödyntämään dataa prosessien ja liiketoiminnan kehittämisessä. Vaikka työn painotus on tekninen, kysymys on ihmisten vuorovaikutuksesta sekä siitä, miten datalla ratkaistaan fyysisen maailman ongelmia.

Data-analytiikkaDataBusiness intelligenceAutomaatio

Olen ollut Installa mukana monenlaisissa projekteissa ja kokonaisuuksissa. Olemme rakentaneet asiakkaidemme tietovarastoja sekä niihin perustuvia raportointi- ja analytiikkaratkaisuja ja sovelluksia. Kehityspuolella olemme toteuttaneet esimerkiksi Data vault 2.0-tiedonmallinnustyökalun, jota käyttää nyt myös asiakkaamme. Lisäksi osallistun myyntiin, rekrytointeihin ja konsultointiliiketoimintamme suunnitteluun. Uskon lujasti siihen, että hyvä myyjä on ennen kaikkea palveleva asiantuntija, enkä kategorisoi itseäni. Koen työni palkitsevaksi, sillä saan oppia jatkuvasti uutta niin teknologioista kuin ihmisistä ja yrityskulttuureista.

Tyypillisesti asiakkaillamme on tietty tarve datan hyödyntämiselle, ja perehdyttyämme asiaan tarkemmin, alkavat tiedolla johtamisen todelliset mahdollisuudet avautua. Toisekseen yrityksillä on tätä nykyä käytössään lukuisia eri tietojärjestelmiä, jolloin data on todennäköisesti pirstaloitunutta.

Mielestäni Insta erottuu joukosta siinä, että meiltä löytyy osaamista alkaen automaatiojärjestelmistä aina älykkäisiin pilviratkaisuihin ja tietoturvaan. Tämä antaa parhaat lähtökohdat datan hyödyntämiseen ja kokonaisvaltaisten ratkaisuiden tarjoamiseen. Keskeisiä teknologioita päivittäisessä työssäni ovat esimerkiksi Microsoft Azure, PowerBI, PowerApps ja SQL. Hyvä esimerkki työstämme on Loimualle kehittämämme data-alusta.

Koodaamista, dataa ja liiketoiminnan kehittämistä

Kiinnostukseni alaan heräsi alun perin mainospuheen perusteella. DI-koulutusohjelmani luvattiin painottuvan teknologian ja ihmisten välimaastoon. Myöhemmin olen oivaltanut, kuinka olennainen asia tämä onkaan – teknologiaa ei voida hyödyntää, ellei sen tarjoamia mahdollisuuksia ensin ymmärretä. Lisäksi olen sosiaalinen henkilö, joten pelkkä koneella istuminen ja koodin näppäily ei olisi tullut kyseeseen.

Installe päädyin vuonna 2021 konsulttiyrityksen listoilta. Tuolloin minulla oli neljän vuoden työkokemus konsulttina ja data-analyytikkona. Hain Installe, jotta pääsisin mukaan koodaamisen ohella myös liiketoiminnan kehittämiseen, ja odotuksiini on vastattu. Olen saanut myötävaikuttaa Intelligent Industry -kohdemarkkinamme strategiaan ja nopeaan kasvuun osallistumalla ohjausryhmään.

Merkitysten äärellä ja hyvässä seurassa

Työni tuntuu tärkeältä erityisesti siksi, että olemme tekemisissä yhteiskunnallisesti merkittävien toimijoiden, kuten energiateollisuuden, puolustussektorin ja muun kriittisen infrastruktuurin kanssa. Tietotyö ja koodaaminen voivat helposti tuntua fyysisen maailman näkökulmasta kaukaisilta asioilta, mutta vaikuttavuus tuo ne lähelle. Lisäksi on hienoa, että tiimissämme työskentelee ystävällisiä ja ammattitaitoisia ihmisiä. Kun saa ympärilleen monipuolisen joukon huippuosaajia, kuten ohjelmistokehittäjiä, data scientisteja ja datainsinöörejä, löytää itsekin uusia näkökulmia ja innostus kasvaa.

Työn ja vapaa-ajan erottamisen koen helpoksi – vaikka saan päättää pitkälle siitä, missä ja milloin teen työtä, vielä ei ole tullut sellaista tunnetta, että olisin koko ajan töissä. Parasta vastapainoa työlleni antavat muun muassa kalastus ja retkeily. Tykkään myös pelata tietokoneella. Suosikkejani ovat yhteisölliset ja kilpailulliset joukkuepelit, kuten League of Legends.

This story also available in English

Iiro Pihlajaniemi
Kirjoittaja

Iiro Pihlajaniemi

Business Intelligence Architect

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.