13.10.2026 - Referenssit

Case Nevel: Dataympäristön siirto yhtenäiselle alustalle vahvistaa energialiiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa

Nevel tuottaa kestäviä infrastruktuuri- ja energiaratkaisuja teollisuudelle ja kunnille Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Yhteistyössä Instan kanssa Nevel on siirtänyt ja keskittänyt aiemmin hajanaisen dataympäristönsä yhdelle, kokonaisvaltaiselle alustalle. Moderni data-arkkitehtuuri auttaa vastaamaan tehokkaasti energialiiketoiminnan nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin.

Kokonaisvaltainen alusta luo vakaan pohjan tulevalle

Nevelin tavoitteena vuonna 2024 oli suunnitella ja toteuttaa teknologiasiirtymä hajanaisista järjestelmistä yhtenäiseen alustaan. Kyseessä oli iso operaatio, sillä siirrettävänä oli kokonainen dataympäristö, mukaan lukien raportit ja integraatiot. Yritys halusi uuden kumppanin data-arkkitehtuurinsa ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Teknologiasiirtymä toteutettiin vaiheittain, tiiviissä yhteistyössä kumppaniksi valitun Instan kanssa. Tärkeä etappi siirtymässä koittaa loppuvuonna 2026, kun loputkin vanhasta järjestelmästä päästään ajamaan alas.

- Kun haimme uutta palveluntarjoajaa, halusimme aiempaa kokonaisvaltaisemman kumppanin. Liiketoiminnassamme tulee eteen monenlaisia tarpeita ja projekteja, joten halusimme kumppanilta muutakin kuin pelkkää integraatiokehitystä. Halusimme myös näkemystä kokonaisuudesta: mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavaksi, tiivistää Nevelin Solutions Engineer Olli Kiili.

Siirtymän ensimmäisenä tavoitteena ei ollut rakentaa uutta, vaan korvata aiempi toteutus modernimmalla ja toimivammalla ratkaisulla. Uusi ratkaisu rakentaa vahvan pohjan tulevaa varten: data on aiempaa nopeammin ja laajemmin käytettävissä. Lisäksi se on jaettavissa hallitusti ja turvallisesti niin sisäisiin kuin ulkoisiin tarpeisiin. 

Samat perusasiat ovat edellytys myös tekoälyn hyödyntämisen lisäämiselle. Kun pohja on kunnossa, uusia palveluita päästään rakentamaan tehokkaammin ja pystytään reagoimaan joustavasti liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin.

nevel brand image1.jpg

Kumppanin toimialaymmärrys suoraviivaistaa yhteistyötä

Energialiiketoiminnassa on omat lainalaisuutensa, ja kilpailukyky syntyy monilta osin kustannustehokkuudesta: siitä, millä hinnalla energiaa tuotetaan ja ostetaan, ja miten hyvin omaa toimintaa pystytään ennustamaan. Sähkömarkkinan muutos ja fossiilisista polttoaineista luopuminen ovat osaltaan kiristäneet painetta, ja alan toimijat ovat rakentaneet esimerkiksi energiavarastoja siirtääkseen kulutusta pois kalleimmilta tunneilta.

Nevelin toimintakentästä tekee monimuotoisen myös maantiede: liiketoimintaa on Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Virossa. Asiakaskunta on myös moninaista: yhtiö tarjoaa tulevaisuudenkestäviä ja kehittyneitä

infrastruktuuriratkaisuja niin teollisuuteen, kunnille, kiinteistöille kuin kotitalouksiinkin.

Nevelin kumppanivalintaan vaikutti teknologiaosaamisen lisäksi Instan toimialatuntemus: Insta on toiminut pitkään energiateollisuuden parissa.

- Toimialaymmärrys on Installa erittäin hyvällä tasolla – se oli meille alun perinkin tärkeä valintakriteeri uudelle kumppanille. Koska he ymmärtävät hyvin bisnestämme, olemme päässeet asioissa tehokkaasti eteenpäin, Kiili kertoo.

Kun kumppani tuntee toimialan reunaehdot, keskustelu päästään aloittamaan suoraan ratkaisuista.

- Insta on pystynyt tarttumaan isompiinkin kokonaisuuksiin. Mihinkään asiaan ei ole tullut vastusta, etteikö toivomaamme ratkaisua olisi mahdollista toteuttaa, Kiili toteaa.

Kokonaisvaltainen kumppani auttaa kantamaan teknologiavastuuta

Data-arkkitehtuurin ylläpito ja kehittäminen on tehtävä, joka vaatii syvällistä osaamista monelta eri alueelta. Harvalla organisaatiolla on omasta takaa syväosaajia kaikille tarvittaville osa-alueille: moderniin analytiikkaan, sovelluskehitykseen, datanhallintaan, raportointiin, tietovarastointiin ja tekoälyyn.

- Autamme asiakasta kantamaan vaativaa teknologiavastuuta. Meiltä löytyy riittävä osaaminen ja tekijät erilaisiin rooleihin, jotta asiakas pääsee asioissa eteenpäin ilman odottelua, toteaa Nevel-asiakkuudesta vastaava Instan Solution Lead Seppo Merikoski.

Nevelin tapauksessa yhteistyö on sujunut mutkattomasti ja ratkaisukeskeisesti alusta lähtien.

- Nevel on positiivinen esimerkki asiakkaasta, jolla on itsellään hyvä ymmärrys dataympäristöistä ja datan käyttämisestä. Kaikilla asiakkailla ei ole samanlaista lähtökohtaa, ja sekin on totta kai ok – pystymme aloittamaan yhteistyön monista eri lähtökohdista. Nevelin kelkkaan meidän oli kuitenkin helppo hypätä mukaan, kun ei tarvinnut lähteä liikkeelle alimmalta askelmalta, Merikoski toteaa.

Instan rooli Nevelin kumppanina on kasvamaan päin. Jatkossa Insta osallistuu vahvemmin myös isomman kuvan suunnitteluun ja on mukana miettimässä uusia ratkaisuja jo varhaisessa vaiheessa. Ajatuksena on rakentaa yhdessä kehitykselle roadmap ja priorisointi, joilla saadaan vastattua tehokkaasti Nevelin tuleviin liiketoimintatarpeisiin.

Ison kuvan kannalta yhteistyö onkin siirtymän jälkeen oikeastaan vasta alussa: seuraavat askeleet liittyvät datan, analytiikan ja tekoälyn yhä tehokkaampaan hyödyntämiseen niin, että tieto on oikea-aikaisesti käytettävissä päätöksenteossa ja johtamisessa.

- Uusi dataympäristö mahdollistaa parempaa tiedonsaantia sekä meille että asiakkaillemme. Alusta mahdollistaa meille asioita, jotka eivät olleet aiemmin mahdollisia. Tulevaisuutta kohti meillä on myös kova tahtotila kehittää tekoälyyn liittyviä kyvykkyyksiä, Kiili summaa.

nevel brand image2.jpg

Nevel & Insta

Nevel tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja, jotka ovat tarkoitukseen tehtyjä ja tulevaisuudenkestäviä. Yhtiöllä on lähes 100 teollista ja yli 5 000 kiinteistöasiakasta, joille se tarjoaa energia- ja materiaalitehokkuuden ratkaisuja. Nevel operoi yli 130 energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40 kaukolämpöverkkoa. Yhtiö tuottaa vuosittain 1,9 TWh energiaa, mikä vastaa 100 000 kotitalouden lämmitystä vuodessa.

Yhdessä Instan kanssa toteutettu data-alustauudistus auttaa Neveliä palvelemaan asiakkaitaan entistä paremmin: uusi dataympäristö mahdollistaa parempaa tiedonsaantia sekä yritykselle sisäisesti että asiakkaille ja kolmansille osapuolille. Alusta mahdollistaa datan aiempaa nopeamman ja laajemman käytettävyyden sekä hallitun ja turvallisen jakamisen niin sisäisiin kuin ulkoisiin tarpeisiin.

Yhteistyön tuloksena Nevel sai kokonaisvaltaisen teknologiakumppanin, jolta löytyy vahva kokonaisnäkemys dataympäristön ylläpidosta ja kehittämisestä – sekä tarvittavat osaajat liiketoiminnan moninaisiin tarpeisiin ja projekteihin.

Instan rooli: Dataympäristön siirron suunnittelu ja toteutus yhdessä asiakkaan kanssa, jatkossa ison kuvan yhteinen rakentaminen Nevelin liiketoimintatarpeiden mukaisesti.

Keskeiset hyödyt:

  • Yhtenäinen alusta: aiemmin sirpaleinen kokonaisuus on koottu yhteen alustaan, jossa palvelut ja integraatiot toimivat keskitetysti

  • Parempi hallittavuus ja luotettavuus: kun kokonaisuus on yhdessä paikassa, häiriöiden syyt löydetään nopeammin

  • Reaaliaikainen data ja AI-valmius: datan hyödyntäminen on reaaliaikaista, ja moderni ympäristö parantaa tekoälyvalmiutta

  • Datan laajempi ja turvallisempi jaettavuus: tieto on käytettävissä nopeammin ja jaettavissa hallitusti sisäisiin ja ulkoisiin tarpeisiin

  • Osaamisen joustava saatavuus: Nevel saa Instalta käyttöönsä tarvitsemansa osaajat; lukumäärä ja erikoisosaaminen mukautuvat asiakastarpeeseen

  • Kokonaisvaltainen kumppanuus: saman katon alta näkemystä ja kokemusta mm. analytiikkaan, sovelluskehitykseen, datanhallintaan, raportointiin, tietovarastointiin ja tekoälyyn

  • Toimialaymmärrys: energia-alan tuntemus nopeuttaa matkaa tarpeesta ratkaisuun

  • Parempi reagointi liiketoiminnan tarpeisiin: uusia palveluita voidaan rakentaa tehokkaasti modernin alustan päälle, yhdessä osaavan kumppanin kanssa

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.