11.3.2026 - Uutiset

Yhdessä hyvää: Nuorten mielenterveys puhuttelee - Kiilto ja Insta lahjoittavat Mieli ry:lle

YhdessäInsta

Jo seitsemättä kertaa kotimaisten perheyritysten henkilöstöt pääsivät äänestämään 10 000 euron lahjoituksesta haluamalleen hyväntekeväisyyskohteelle. Tälläkin kertaa lasten ja nuorten hätä puhutteli instalaisia ja kiiltolaisia eniten. Lahjoituskohteeksi valikoitui nuorten mielenterveyden tukeminen Mieli ry:n kautta.

_Insta Kiilto 2026 (1 080 x 1 350 px).png

Kiillossa ja Instassa osataan jo odottaa jokakeväistä perinnettä – yhteistä äänestystä hyväntekeväisyyslahjoituksesta. Päätös siitä, mille kohteelle äänensä antaa, ei aina ole helppo. Listalla on usein monia tärkeitä lahjoituskohteita.

”Pyrimme valitsemaan äänestyskohteiksi monipuolisesti yhteiskunnan kannalta merkittäviä toimijoita ja ajankohtaisia aiheita. Tyypillisesti äänensä on voinut antaa esimerkiksi ympäristökohteelle, lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiselle tai esimerkiksi Ukrainan tilanteen tukemiselle. Paikallisena kohteena tänä vuonna listalla oli ensimmäistä kertaa Tampereen ensi- ja turvakodit”, kertoo äänestystä koordinoiva Kiillon viestintä- ja hyvinvointispesialisti Tiina Niemi.

”Nuorten mielenterveys on selvästi lähellä niin kiiltolaisten kuin instalaisten sydäntä. Kolme eniten ääniä saanutta kohdetta liittyi tänä vuonna lapsiin ja nuoriin. Mieli ry ja nuorten mielenterveystyön tukeminen oli selkeä voittaja saaden kolmanneksen kaikista äänistä. Kiitos jokaiselle 377 äänestäneelle!” Niemi kiittelee.

Tulevaisuususko heikentynyt - merkityksellisyyttä auttamisesta

Mieli ry:n mukaan ympäristöahdistus ja tulevaisuususkon heikkeneminen ovat tällä hetkellä ajankohtaisia aiheita nuorten keskuudessa. Ilmastokriisi, ympäristönmuutokset, lajikato ja tulevaisuuden muut uhkakuvat voivat herättää nuoressa ahdistusta, pelkoa, surua tai raivoa. Ekokriisi linkittyy tulevaisuususkon häilymiseen ja altistaa mielenterveyden ja hyvinvoinnin haasteille, yhdistyksestä kerrotaan. Lue lisää Nuoren mielenterveys ympäristökriisin ajassa

Lahjoitus on yksi tapa auttaa, mutta mielenterveystyötä voi tukea monin tavoin. Koska mielenterveys rakentuu erilaisista osatekijöistä, on tärkeää pystyä tarjoamaan myös apua monipuolisesti.

Mieli ry:n kautta jokaisella on mahdollisuus auttaa. Vapaaehtoistyön kautta iloa ja merkityksellisyyttä saa myös omaan elämäänsä. Nuoria voi auttaa esimerkiksi vapaaehtoisena Sekasin-chatissa, osallistumalla tapahtumajärjestelyihin ja talkootöihin, osallistumalla viestinnän ja markkinoinnin toteutukseen, yhdistysaktiivina tai ryhtymällä tukijaksi. Lue lisää vapaaehtoistyön muodoista Mieli ry:n sivuilta.

Pitkäjänteistä vastuunkantoa yhteisestä tulevaisuudesta

Instan ja Kiillon henkilöstölle hyväntekeväisyysäänestys on tehty helpoksi – oman äänensä voi antaa käytännössä yhdellä klikkauksella. Mutta mitä tällainen yritysten välinen hyväntekeväisyysyhteistyö merkitsee henkilöstölle?

“Halusin osallistua äänestykseen, koska sillä tavalla voin vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin, kuten nuorten hyvinvointiin. Minulle on tärkeää, että lahjoitettu raha menee mahdollisimman tehokkaasti sinne, missä se auttaa eniten ja varmasti perille suoraan kohteeseen. On todella hieno asia, että henkilöstö Kiillossa pystyy vaikuttamaan hyväntekeväisyyskohteisiin”, sanoo myynnin assistentti Minna Soikkonen.

”Meille perheyhtiöinä on tärkeää, että arvot eivät jää sanoiksi, vaan näkyvät konkreettisina tekoina ja pitkäjänteisinä valintoina. Se, että henkilöstömme valitsee jo kolmatta kertaa peräkkäin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, kertoo aidosta välittämisestä ja yhteisestä tahtotilasta kantaa vastuuta tulevaisuudesta.

Uskomme, että turvallinen arki syntyy teoista. Tukemalla lasten ja nuorten mielenterveyttä vahvistamme luottamusta ja jokaisen nuoren oikeutta turvalliseen tukeen sekä kuuntelevaan aikuiseen. Yhdessä henkilöstömme kanssa haluamme rakentaa toivoa ja turvaa sekä tehdä ratkaisevan vaikutuksen myös tulevien sukupolvien hyväksi," kertoo Niklas Mattsson, Instan hallituksen varapuheenjohtaja.

Kiilto ja Insta ovat pirkanmaalaisina perheyrityksinä varsin tuttuja toisilleen. Hyväntekeväisyysyhteistyö käynnistyi, kun Kiillon maamerkki, sininen liimapatruuna, siirrettiin Ratinan kauppakeskuksen tieltä Instan tontille Tampereen Sarankulmaan. Yritysten omistajat sopivat yhteistyöhön sisältyvästä vuosittaisesta äänestyksestä ja 10 000 euron lahjoituksesta.

Aikaisemmat lahjoituskohteet ovat olleet:

  • 2024 ja 2025: Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten mielenterveystyö

  • 2022 ja 2023 Ukrainan tuki

  • 2020 ja 2021: Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry

Lisätietoja:

Tiina Niemi
Communications and Wellbeing Specialist
Kiilto
tiina.niemi(at)kiilto.com


Hanna Vanhanen

Brand & Marketing Manager
Insta Group Oy
hanna.vanhanen(at)insta.fi

Jaa artikkeli

Lue lisää aiheesta

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.