12 - 12 - 2022 - Uutiset

Joulumuistamisiin tarkoitetut varat Taysin Lasten ja nuorten sairaalan pienille potilaille

Insta lahjoittaa perinteisesti asiakkaidensa muistamiseen tarkoitetut joulukortti- ja joululahjavarat hyväntekeväisyyteen. Valitsimme tälläkin kertaa lahjoituskohteeksi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n. Yhdistys tekee tärkeää työtä pienten potilaiden ja heidän perheidensä viihtymisen eteen tarjoamalla ilon hetkiä myös keskelle sairaala-arkea.

- Meillä kaikilla pitää olla yhdenvertainen mahdollisuus iloita arjesta ja unelmoida tulevasta. Pienille lapsille ja heidän perheillensä sairastuminen on todellinen hätätila. Perheyhtiön arvojemme ytimessä on huolenpito toisistamme ja lähiympäristön ihmisten hyvinvoinnista. Haluamme omalta osaltamme olla tukemassa ja auttamassa pienten potilaiden paranemista ja perheiden selviytymistä, Instan toimitusjohtaja Niklas Mattsson kertoo.

Lahjoitusten avulla tehdään elintärkeitä laitehankintoja, tuetaan lasten terveyden tutkimusta sekä edistetään lasten ja perheiden virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) Lasten ja nuorten sairaalassa.

Instalta Cristina Leppänen ja Olivia Roos kävivät viemässä lahjoituksen 7.12.2022 paikan päälle. Lahjoituksen otti vastaan Taysin sairaalan ainutlaatuisessa sairaalahuvipuistossa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi.

Lisätietoa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnasta voit lukea osoitteessa www.lahjoitalapsille.fi

Toivotamme kaikille iloa joulun odotukseen ja menestystä vuodelle 2023!

Luovutimme tärkeän lahjoituksemme Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle 7.12.2022. Kuvassa vasemmalta Susanna Lohiniemi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lta sekä Olivia Roos ja Cristina Leppänen Instalta.

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.