Liiketoiminta-alueiden nykyiset vetäjät Petri Reiman (Insta Advance) ja Aleksi Salmirinne (Insta Industry) nimitetään 1.3. alkaen omien liiketoiminta-alueidensa toimitusjohtajiksi. Uusi johtamismalli mahdollistaa aikaisempaa nopeamman ja entistä liiketoimintalähtöisemmän päätöksenteon, joka palvelee sekä Instan asiakkaita että konsernin kasvua.
Instassa on kaksi kilpailukyvyltään vahvaa liiketoiminta-aluetta. Insta Advance keskittyy puolustus-, ohjelmistokonsultointi- ja kyberturvallisuusliiketoimintaan. Insta Industryn osaamista on teollisuuden sähköautomaatio.
– Sekä Insta Industry että Insta Advance ovat kasvaneet erittäin vahvasti. Alustavien lukujen mukaan konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli lähes 200 M€. Kyseessä on meille 15. perättäinen kasvun vuosi. Nyt on hyvä aika kasvattaa entisestään liiketoiminta-alueiden roolia ja tuoda niistä entistä suorempi yhteys hallitukseen, Instan hallituksen puheenjohtaja Markus Mattsson kertoo.
Niklas Mattsonista Insta Groupin uusi toimitusjohtaja 1.6. alkaen
Osana muutosta Insta Groupin toimitusjohtaja vaihtuu 1.6. alkaen, kun Instan hallituksen varapuheenjohtaja Niklas Mattsson ottaa uudelleen Insta Groupin toimitusjohtajuuden. Hän ehti toimia toimitusjohtajana vuosina 2022 ja 2023.
Nykyinen toimitusjohtaja Tapio Kolunsarka on ilmoittanut hallitukselle luopuvansa tehtävistään ja keskittyvänsä jatkossa enemmän hallitustehtäviin sekä omaan henkilökohtaiseen elämäänsä.
–Tapion toimitusjohtajakaudella kaksi vuotta sitten tehty päätös lähteä rakentamaan kahta itsenäisempää liiketoiminta-aluetta on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Kiitän Tapiota lyhyestä, mutta menestyksekkäästä kaudesta Instassa, Markus Mattsson sanoo.
Katse rohkeasti tulevaisuuteen
Insta on vuosien saatossa kasvanut pienestä automaatioasennuksiin keskittyneestä yhtiöstä yli 1 300 työntekijän kansainvälistyväksi huipputeknologiaa laajasti kehittäväksi ja hyödyntäväksi konserniksi.
Meillä on tosi hieno joukko koossa ja usko tulevaisuuteen on kova. Kasvollinen omistajuus on aina ollut meille tärkeää. Menestyksemme on aina perustunut – ja tulee jatkossakin perustumaan - instalaisten osaamiseen, rohkeuteen ja sitoutumiseen. Ratkaiseva tehtävä omassa roolissani koko konsernin toimitusjohtajana on mahdollistaa tämä,
Instan tuleva toimitusjohtaja Niklas Mattsson toteaa.
– Rekrytoimme jatkuvasti uusia henkilöitä osaksi huipputiimejä. Vaikka kilpailu teknologia-alan ammattilaisista jatkui, palkkasimme viime vuoden aikana yhteensä yli 230 osaajaa ja näyttää siltä, että sama vauhti jatkuu.
Insta Industry - Ratkaiseva tehokkuus turvataan kokemuksella
Sähköautomaation ja digitalisaation elinkaarikumppanina Insta Industry parantaa asiakkaidensa tuottavuutta, toimintavarmuutta ja vastuullisuutta. Vuonna 2024 Industryn liikevaihto oli 101,2 M€, ja osuus koko konsernin liikevaihdosta oli noin 57 %.
Insta Industryn uudeksi toimitusjohtajaksi nimetty Aleksi Salmirinne on toiminut Industry -liiketoiminta-alueen vetäjänä ja konsernin johtoryhmän jäsenenä elokuusta 2024. Salmirinne on lisäksi työskennellyt Valmetilla ja Metsolla ja toiminut mm. Valmetin Energia-liiketoiminnan johtajana.
Insta Advance - Kriittisen teknologian edelläkävijä
Insta Advance on luotettava ja toimitusvarma puolustuksen, turvallisen ohjelmistokehityksen, digitalisaation ja kyberturvallisuuden asiantuntija. Advancen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2024 yhteensä 75,0 M€. Liiketoiminta-alueen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 43 %.
Insta Advancen uudella toimitusjohtaja Petri Reimanilla on yli 20 vuoden johtamiskokemus teknologialan liiketoimintaympäristöistä. Tällä hetkellä hän on Insta Advancen liiketoimintajohtaja. Instassa hän on ollut vuodesta 2016 ja on myös konsernin johtoryhmän jäsen. Hänellä on vahva rooli erityisesti teknologia- ja yhteistyöhankkeissa, kuten puolustussektorin kehitysprojekteissa.
Lisää aiheesta:
www.insta.fi/fi/tietoa-meista/
www.insta.fi/fi/johto-ja-hallitus/
Lisätietoja:
Hallituksen varapuheenjohtaja Niklas Mattsson
niklas.mattsson(at)insta.fi
Mediakyselyt - Viestintäjohtaja Teemu Sainio
teemu.sainio(at)insta.fi
p. 040 506 7012
