16 - 6 - 2022 - Osaajatarinat

Turvallisuuskriittisessä työssä tukeudutaan tiimiin

Turvallisuuskriittisessä liiketoimintaympäristössä työskentelevän projektipäällikkö Maria Ripatin työpäivissä on sopivasti joustoa, jolloin myös koodaamiselle ja tärkeälle esihenkilötyölle jää aikaa. Hänen mielestään Installa parasta on ihmislähtöisyys: yhteen hitsautuminen työn tuoksinnassa ja mahdollisuudet urakehityksen ja perhe-elämän yhdistämiseen.

Puolustus

Päädyin ohjelmistoalalle vahingon kautta. Tekninen ala kiinnosti, mutta en tiennyt mille tutkintolinjalle haluan hakeutua. Annoin mahdollisuuden tietotekniikan opinnoille ja sille tielle jäin. Minulla ei ollut alan harrastuneisuutta ennen yliopistoon pääsyä, mutta innostuin koodaamisesta ja monipuolisista uramahdollisuuksista opintojen aikana.

Installekin päädyin oikeastaan vähän sattumalta. Diplomi-työtä suunnitellessani professori vinkkasi hakemaan tänne ja työhaastattelun kautta pääsin ensin kesäharjoittelijaksi, sitten diplomityön tekijäksi ja valmistumisen jälkeen halusin jäädä Installe töihin.

Omien toiveiden mukaista urakehitystä

Tullessani Installe toiveenani oli ensin saada kokemusta koodarina ja jossain vaiheessa suunnata projektipäällikön tehtäviin. Työt lähtivät käyntiin oikeastaan juuri niin kuin olin ajatellutkin, sillä alkuun tein tyypillisiä juniori Java-koodarin hommia, joihin kuului muun muassa yksikkötestien täydentämistä ja korjaamista sekä pienehköjä kehitystehtäviä.

Aloittaessani minulla ei ollut vielä kokemusta Javasta, mutta olin yliopistolla käyttänyt C++:aa, ja taidot karttuivat nopeasti työn ohessa ja ohjelmointikielistä tutuksi tuli myös JavaScript. Päivittäisen työn ohjaaminen tuli melko pian koodaamisen ohelle, kun minua pyydettiin järjestelmäpuolelle Scrum Masteriksi ja muutamaa vuotta myöhemmin projektipäälliköksi.

Tällä hetkellä toimin projektipäällikkönä kahdessa Puolustusvoimiin liittyvässä projektissa. Monivaiheista pääprojektia on tehty jo yli kymmenen vuotta ja uusia vaiheita on jo suunniteltu tulevaisuuteen. Minulla jää projektivastuiden ohella edelleen myös jonkin verran aikaa koodaamiselle ja käyttöliittymäsuunnittelutyölle sekä tarvittaessa autan testauksessa ja vikaselvittelyissä.

Tyypillinen työpäiväni alkaa tilanteen mukaan keskeneräisten asioiden hoitamisella, projektinhallinnallisilla asioilla tai käytän aikaa kehittämistyöhön tai koodaamiseen. Samalla katson päivän akuutit asiat projekteihin liittyen, valmistelen ja sovin tarvittaessa muiden kanssa asioita eteenpäin. Projektitiimin dailyssä käymme läpi edellisen vuorokauden kuulumiset ja varmistamme, ettei kukaan ole jäänyt yksin jumiin ongelmien kanssa. Samalla sovitaan tulevat työt ja seuraavat stepit. Päivällä on usein vielä palavereita esimerkiksi asiakkaan kanssa avoimista asioista tai tulevien vaiheiden suunnittelusta.

Koen, että minulla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa työnkuvaani. Projektipäällikön tehtävät ovat pääroolissa, mutta niiden lisäksi jää aikaa muille asioille, jotka koen itse tärkeäksi. Pidän siitä, että päivä ei ole ihan täyteen buukattu, jolloin liikkumavara jättää riittävästi aikaa myös esihenkilörooliin liittyviin tehtäviin. Minulle on tärkeää kysellä kuulumisia ja varmistaa, että kaikilla johdettavilla ovat asiat kunnossa ja he viihtyvät töissä mahdollisimman hyvin. Johdettavat kuitenkin lopulta tekevät sen varsinaisen työn, jolloin roolinani on auttaa heitä keskittymään pääasialliseen työhön ja minä selvittelen avoimia asioita. Varmistan myös osaamisen kehittämisen asioita, jotta ihmiset pääsevät kursseille ja saavat tarvitsemaan koulutusta tehtäviinsä.

Turvallisuus läsnä arjen tekemisessä

Ohjelmisto-osaajan silmin meillä turvallisuus näkyy kaikessa tekemisessä roolista riippumatta. Esimerkiksi etätyömahdollisuudet voivat vaihdella projektin ja tehtävän mukaan, sillä osa töistä vaatii läsnäoloa toimistolla. Ohjelmistokehityksessä pitää ottaa huomioon toimintaympäristö, johon järjestelmiä tehdään, ja huolehtia turvallisen ohjelmoinnin hyvien käytäntöjen noudattamisesta.

Käytännön tasolla ja arkipäivän työssä turvallisuus on jatkuvasti läsnä, eikä kaikista asioista voi puhua juurikaan ulospäin. Turvallisuuskäytänteet näkyvät jokaisessa työvaiheessa, muun muassa työskentely-ympäristöissä ja työvälineissä sekä tavoissa, kuinka tietoja käsitellään ja säilytetään.

Turvallisuuskriittiseen ympäristöön liittyviä toimintatapoja tasapainottaa kuitenkin rento työyhteisö ja käytäntöjä on helppo noudattaa, kun niiden merkityksen ymmärtää. Pidän siitä, että pääsen työssäni osalliseksi yhteiskunnan kannalta ajankohtaisiin asioihin.

Yhteen hitsaudutaan tasapainoisessa arjessa

Installa on myös helppoa yhdistää työt ja muu elämä sekä pitää ne tasapainossa. Työn ulkopuolinen elämä vaatii aika-ajoin joustoa ja aikataulujen sovittelua, mutta kaikki on järjestynyt helposti. Työssä joustetaan puolin ja toisin, ja itsekin venyy vuorostaan mielellään, kun voi luottaa, että kokonaisuus pysyy kyllä tasapainossa.

Projektitasolla tulevaisuus näyttää tarjoavan meille paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Odotan innolla, mitä esimerkiksi F35-hankinta ja mahdollinen Nato-jäsenyys tuovat tullessaan. Omalla urallani lähitulevaisuudessa haluaisin syventää projektipäällikön osaamistani viemällä läpi erilaisia projekteja ja myöhemmin vastata laajemmista kokonaisuuksista tuote- tai hankepäällikön roolissa. Omaa osaamista meillä päivitetään jatkuvasti työn ohella muun muassa tarjoamalla mahdollisuus osallistua koulutuksiin ja seminaareihin sekä tukemalla itseopiskelua ja sertifikaattien suorittamista.

Pääsemme tekemään töitä vakaassa ja turvallisessa ympäristössä. Liiketoiminnan ratkaisuja tehdään harkitusti ja järkevästi. Insta on myös perheyritys, mikä näkyy siinä, että töitä tehdään pitkäjänteisesti, ihmisistä huolta pitäen, niin että työtä jaksetaan tehdä ja työurat ovat meillä pitkiä.

Maria Ripatti
Kirjoittaja

Maria Ripatti

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.