MANPAD C2 System
28.6.2010
─ Parempaa osumatodennäköisyyttä ilmatorjuntaanInstalla on vankka kokemus puolustusteollisuuden vaativasta järjestelmäintegroinnista, sillä yritys on osallistunut useisiin Suomen puolustusvoimien ilmapuolustuksen järjestelmäintegraatiohankkeisiin jo viidentoista vuoden ajan. Instan rooli on käsittänyt integroinnin lisäksi myös olemassa olevien järjestelmien modernisointia. Yksi viimeisimmistä kehitys- ja integraatiohankkeista on ollut MANPAD C2 System, jonka avulla RBS 70 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä on pystytty liittämään osaksi Suomen ilmapuolustusjärjestelmää. MANPAD (man-portable air-defense system) on maasta laukaistavaa ilmatorjuntaohjus, jota pystyy käyttämään pieni ryhmä tai yksittäinen taistelija. Kyseiset ohjusjärjestelmät suunniteltiin alun perin maahanlaskujoukkojen ja merijalkaväen suojaksi, mutta ne ovat tänä päivänä yleisesti osa ilmapuolustusta. Järjestelmä käsittääkin varsinaisen ohjuksen lisäksi myös esimerkiksi miesvoimin siirrettävissä olevan ampumajalustan. Ruotsalaisen lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmän, RBS 70, Suomen puolustusvoimat hankki vuonna 2007, jolloin Instan osuus asejärjestelmän integroinnista osaksi kotimaassa käytettävää johtamisjärjestelmää alkoi toden teolla. Samana vuonna ensimmäinen puolustusvoimien asejärjestelmää varten kouluttama henkilöstö astui varusmiespalvelukseen. Joukkojen sekä järjestelmän suorituskykyä testattiin myöhemmin menestyksekkäästi ohjusammunnoissa Lohtajalla. Ohjusjärjestelmä tunnetaan puolustusvoimissa nimellä ITO05M. Sen johtamis- ja viestijärjestelmän avulla ryhmänjohtajalle muun muassa esitetään ilmatilannekuva, jonka avulla voidaan havaita torjuttavat kohteet ja antaa maalinosoitus. Järjestelmää käyttävien ilmatorjuntayksiköiden tehtävänä on suojata taistelevia joukkoja sekä siviili- ja sotilaskohteita ilmahyökkäyksiltä. MANPAD C2 System edustaa alan viimeisintä osaamista ja sen hankinta- sekä kehitysprosessissa on otettu huomioon tietotaidon siirtyminen kotimaisen puolustusteollisuuden käyttöön. Järjestelmän ratkaisut on testattu yhdessä loppukäyttäjän ja asejärjestelmätoimittajan kanssa aidoissa kenttäolosuhteissa. Tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan juhlivan Instan lähin yhteistyökumppani hankkeessa oli puolustusvoimien lisäksi Saab Bofors Dynamics, joka toimitti RBS 70 -ohjusjärjestelmän. Verkostoitumalla sekä kotimaisten että ulkomaisten suunnittelu- ja valmistusalihankkijoiden kanssa, Insta DefSec pystyykin syventämään erikoisosaamistaan ohjus-, kommunikaatio-, sensori- ja elektronisen sodankäynnin järjestelmäintegrointiasiantuntijana. Vahvuuksina räätälöitävyys, luotettavuus, yhteensopivuusMADPAD C2 System:n ansiosta ohjusampujat voivat sijoittua maastoon entistä joustavammin ja tehokkaammin, jolloin koko asejärjestelmän suorituskyky paranee. Eri ohjusyksiköiden väliselle etäisyydelle asettaa rajoituksia vain viestintäjärjestelmän infrastruktuuri, ja ohjusryhmän sisällä ryhmänjohtajan ja ampujan etäisyys voi olla jopa 500 metriä. MANPAD C2 System -järjestelmän vahvuus on myös sen räätälöitävyys asiakkaan tarpeen mukaan. Kansainvälisesti yhteensopiva ja NATO-standardeja sekä -johtamiskäsitteitä käyttävä ohjelmisto on helposti laajennettavissa. Reaaliaikaisen tilannekuvan tuottamisen lisäksi, ohjelmiston avulla kyetään tehostamaan tulenkäyttöä ja parantamaan järjestelmän suorituskykyä. Suorituskyvyn lisäämiseksi ohjelmisto tarjoaa erilaisia laskentatoimintoja, esimerkiksi tietoa osumatodennäköisyydestä ja optimaalisesta laukaisuajankohdasta sekä tuliaseman katvealueiden vaikutuksista näihin tekijöihin. Järjestelmän liitynnät on toteutettu Instan kehittämillä Weapon Adapter -laitteilla, jotka tarjoavat fyysisen liitynnän itse RBS 70 -asejärjestelmään sekä luotettavan tiedonsiirtokanavan ryhmän keskinäiseen kommunikointiin. Ohjelmisto ja liityntälaiteratkaisu mahdollistavat ohjusampujan ja tuliasemapäätettä käyttävän ryhmänjohtajan välille yhteyden, jonka avulla ääniohjaus voidaan lähettää ampujan kuulokkeisiin ja järjestelmän sisäinen puhe sekä datasiirto välittyvät turvallisesti. MADPAD C2 System kertoo myös asejärjestelmän mahdollisista häiriöistä.
Ohjelmistojen ja integraatiohankkeiden lisäksi Insta panostaa elinkaariajatteluun ja tarjoaa myös järjestelmien ylläpitopalveluja. Uudenlaisten toimintamallien hyödyntäminen, kansainvälisen yhteensopivuuden, paremman tilannetietoisuuden ja suorituskyvyn sekä erittäin korkean tietoturvallisuuden tarjoaminen asiakkaille on Insta DefSecin ydinosaamista. Lisätietoja MANPAD C2 System:stä: karri-tuomas.salli@insta.fi, puh. 040-7722 962 |