Tampereen maauimalan allas

4 - 10 - 2018 - Referenssit

Data tekee uimisesta miellyttävää: Tampereen maauimalassa hyödynnetään uusinta vedenkäsittelyautomaatiota

Samaan aikaan, kun Kalevan maauimalan tai uimahallin kävijä polskii altaassa, Instan toimittama nykyaikainen valvomojärjestelmä taltioi valtavan määrän dataa analysoitavaksi. Tietomassojen avulla uintiolosuhteet saadaan säädettyä mahdollisimman ihanteellisiksi. Ulkoaltaissa sää aiheuttaa omat erityishaasteensa, mutta niihinkin on varauduttu.

ValvomoAutomaatio

Tampereen maauimalan ensimmäinen kausi on lopuillaan ja sen toiminnasta on kertynyt valtavasti big dataa. Vedenkäsittelyautomaation tallentamista tiedoista voidaan tutkia esimerkiksi, miten tasaisena veden laatu on saatu pysymään.

Allas ja hyppypaikat Tampereen maauimalassa

Maauimalan vedenkäsittelyautomaation toimitti Insta Automation. Se toteutti projektin suunnittelusta ja automaatiokeskusten valmistuksesta lähtien asennukseen, ohjelmointiin ja käyttöönottoon saakka.

– Maauimalassa mitataan monia asioita: kemikaalipitoisuuksia, lämpötiloja, virtaamia ja paineita. Lukuisista ohjattavista laitteista, moottoreista ja venttiileistä kertyy koko ajan tietoja. Esimerkiksi tunti- tai päivätason dataa voidaan esittää graafisesti ja analysoida helposti, kuvailee Insta Automationin ryhmäpäällikkö Tapio Lähteinen.

– Valvomojärjestelmät ovat kehittyneet tietokantatyyppisiksi: ne taltioivat dataa entistä enemmän ja sitä on helpompi analysoida. Aiemmin ei ole ollut käytettävissä näin paljon tallennuskapasiteettia tai näin nopeita prosessoreita.

Tampereen maauimalan hyppykoroke

Sadesäälle omat säädöt

Ennen maauimalaa Insta on toteuttanut uimahallien vedenkäsittelyjärjestelmiä Tampereen Kalevaan, Hervantaan, Pyynikille ja Tesomalle sekä turkulaisiin uimahalleihin. Uimahalleista kerrytetty big data ja analytiikka olivat hyvä pohja maauimalan ohjelmointityössä, kiittelee Insta Automationin käyttöönottaja ja asiakkuuspäällikkö Lasse Hietala.

Maauimalan vettä puhdistetaan hiekka-hiilisuodattimissa ja kierrätetään pumppujen avulla. Samalla veteen lisätään oikea määrä klooria ja muita tarpeellisia kemikaaleja. Veden pH-arvoa ja klooripitoisuutta mitataan ja analysoidaan reaaliaikaisesti ja säätöjä tehdään toisinaan nopeastikin.

– Ulkona täytyy ottaa huomioon sään tuomat erityishaasteet, joten maauimala on teknisesti vaativampi projekti kuin sisätiloissa toimiva uimahalli. Säätö on haastavaa, koska kemikaalien haihtumiseen vaikuttavat muun muassa ilmankosteus ja lämpötila sekä aurinkoisuus tai pilvisyys. Esimerkiksi vesisadetta varten on omia, automaattisesti käynnistyviä ohjelmia, koska veden sataessa altaaseen veden määrä ja laatu muuttuvat, Hietala kertoo.

Automaatio parantaa veden laadun lisäksi turvallisuutta. Sillä ohjataan esimerkiksi hyppyaltaan kuplailulaitteita ja suihkuja, joilla veden pinta rikotaan, jotta hyppääminen olisi turvallista.

Tampereen maauimalan hyppytorni

Halleissa mahdollisuus etävalvontaan

Kalevan uintikeskuksessa toimii keskusvalvomo, johon maauimala ja muu uintikeskus on yhdistetty. Samalla, kun maauimala rakennettiin, keskusvalvomon järjestelmä uudistettiin.

Uudistuksista hyötyvät kaikki: Uimahallien kävijöille saadaan aiempaa tasaisemmat, turvallisemmat ja mukavammat olosuhteet ja huoltohenkilökunnalle entistä paremmat työkalut tehdä työtään. Tampereen kaupungille syntyy taloudellista säästöä, kun kaikki toimii, kuten pitää.

– Tarvittavista huolloista tiedetään jo ennen kuin laitteet hajoavat, joten huoltopäivät voidaan toteuttaa hallitusti eikä altaille tule yllättäviä käyttökatkoja, Tapio Lähteinen sanoo.

Tulevaisuudessa kaikissa Tampereen uimahalleissa voi olla etävalvonta. Silloin Kalevan keskusvalvomosta pystytään seuraamaan ja hallinnoimaan kaikkien uimahallien tilannetta.

– Kun valvomojärjestelmä on yhtenäinen, sen käyttö on selkeää ja laitteistoja voidaan ohjata tehokkaasti. Käyttö- ja huoltohenkilökunnan työ helpottuu.

Tapio Lähteinen
Kirjoittaja

Tapio Lähteinen

Projektipäällikkö

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.