Oskari Majori | Insta

11 - 6 - 2024 - Osaajatarinat

Asentajasta myyjäksi, johon on lupa luottaa

Vahva luottamus omiin asentajiin ja tekninen tausta luovat Oskarille myyntityön pohjan, josta käsin hän pystyy palvelemaan asiakkaita monipuolisesti ja rehellisesti.

Työskentely ja työyhteisöAutomaatiokeskukset

Työskentelen teknisenä myyjänä Instan keskusvalmistusliiketoiminnassa. Vaikka välillä on vähän kiire, tykkään juuri myyntihommista ehkä juuri siksi. Se pitää mielen virkeänä. Keskusvalmistusliiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna yli 25 miljoonaa euroa ja toimitimme vuoden aikana yli 7000 kaappia. Näistä noin puolet tehtiin Muuramen yksikössä, jossa olen myyjänä yhdessä Ilarin kanssa. On motivoivaa, kun olemme onnistuneet kasvamaan tasaisesti vuosi vuodelta.

Normaali työpäivä on myyntityössä pääosin tarjousten laskemista, asiakkaan viesteihin ja kysymyksiin reagointia sekä toimitusaikojen selvittelyä. Olen myös eräänlaisena välikätenä asentajien ja asiakkaan välillä. Kiertelen hallissa ja mikäli asennuksissa on kysymysmerkkejä, selvitän niitä asiakkaan suunnasta. Toisaalta välillä pääsee myös ehdottamaan asiakkaalle esimerkiksi parempia komponentteja yms. hyllytavaraa, millä voidaan parantaa toimitusaikaa. Tykkään erityisesti siitä, että työ on hirveän monipuolista, asiakasläheistä ja sisältää ongelmien ratkaisua.  

Oskari Majori | Insta

Kiinnostus sähköön toi Installe asentajaksi

Ihan pienestä pitäen sähkö on ollut sellainen, joka on kiinnostanut minua. Aina piti olla säätämässä laitteita ja purkamassa milloin mitäkin, jotta näin mitä sisällä on. Lähdin opiskelemaan sähköalaa ja päädyin Installe Muuramen keskusvalmistusliiketoimintaan ystävän kautta 2007. Tulin harjoitteluun ja jäin suoraan siitä töihin.  

Meitä oli silloin noin kymmenen ukkelia töissä, josta liiketoiminnan kasvua on ollut aika tavalla. Viisi vuotta tein keskuksia ja sen jälkeen testausta. Siinä vaiheessa mieli alkoi kaivata jotain muuta ja menin hetkeksi kaverille töihin. Instalta soiteltiin, että haluaisinko jutella avautuneesta myyntitehtävästä ja päädyin meille takaisin tuttuun työporukkaan. 

Asiakkaan auttamista monipuolisen osaamisen kautta

On hienoa asentajataustan vuoksi tietää, mitä myy ja miten hommat meillä hoituvat. Kun itsekin tuntee komponentteja ja kokoonpanoa, asiakkaalle on helppo ehdottaa parempia tai helpommin saatavissa olevia ratkaisuja. Minusta tuntuu usein, että teen melkein itsekin asennuksia, kun katson kaikki osat tarjoukseen, hahmottelen keskukset päässäni ja mietin, mitä kaikkea keskuksiin tarvitaan.  

Myyntiä helpottaa kovasti, kun suoraan asiakkaan sanallisen selityksen pohjalta pystyy hahmottamaan tuotteet, tyypittämään ne ja laittamaan osalistaa. Välillä työ on mennyt suunnittelijankin alueelle, mutta miksipä sitä ei tekisi asiakkaan avuksi, kun osaa. On mukavaa, kun pystyy tarjoamaan erilaisia hyviä puolia ja laajaa palvelua asiakkaan suuntaan. 

Kun asentajat tuntee, heihin luottaa ja näkee koko ajan työn laadukkuuden, niin pystyy aidosti lupaamaan asiakkaankin suuntaan, että hommat hoituvat. On myös hienoa, että myyntikulttuuri on meillä sellainen, että asiakkaan suuntaan ollaan avoimia ja reiluja. Se menee yksiin oman ajatusmaailmani kanssa. 

Kuvaaja: Oskari Majori

Asiakkaan työmaalta uutta näkökulmaa laadukkaisiin kaappeihin

Varmaankin monipuolisen kokemukseni vuoksi toisinaan vastaan tulee erikoisempiakin työhommia. Olen käynyt pari kertaa käyttöönottokeikoilla. Italiassa kävin viemässä laivatelakalle komponentteja ja asentamassa. Lähteminen oli aikamoista papereiden pyörittämistä ja kieltämättä jännittikin, kun ei ole aikaisemmin keikoilla ulkomailla käynyt. Normaalisti asentajat tekevät keskusvalmistusliiketoiminnassa kaappeja paikan päällä Muuramessa ja Tampereella. 

Asiakkaan kanssa mentiin yhdessä laivaan ja pääsin laittamaan kaapit kuntoon. Laivat ovat sen verran isoja, että pari kertaa meinasin eksyäkin, kun lähti hieman katselemaan paikkoja. Onneksi sitä kuitenkin löysi oikean paikan omin avuin. Sen jälkeen vierailin asiakkaan telakalla Suomessa, mikä menikin jo melkein rutiinilla. On ollut hienoa päästä näkemään erilaisia kaappeja ja eri valmistajien keskuksia. Keikoilla tutustuu siihen, miten asiakkaat käyttävät meidän valmistamia kaappeja ja mikä on niiden loppusijoituskohde. Siinä saa itse uutta oppia ja näkökulmaa työhön, jota voi hyödyntää kaappien kehityksessä myös asiakkaan suuntaan. 

Kun on itse mukana välillä kädet savessa, niin sitä kautta pystyy paremmin ehdottamaan erilaisia muutoksia niin omille asentajille kuin asiakkaankin suuntaan, ja auttamaan kumpiakin. Kun viime vuonna oli paljon hommaa, niin hyppäsin hetkeksi tekemäänkin kaappeja, jotta toimitusajoissa pysyttiin mahdollisimman hyvin. 

Kuvaaja: Oskari Majori

Paluumuuttajana Instan valmistusliiketoiminnassa

Silloin kun aloitin Installa, Muuramen työkulttuuri oli sellainen, ettei paljon rupateltu. Kuri oli kovaa, mikä oli nuorelle miehelle hyvä asia. Siitä oppi, että kun tehdään töitä, niin keskitytään siihen eikä häslätä muuta. Halusin myös itse näyttää, että osaan asiat hyvin.  

Nykyisin kulttuuri ja johtaminen ovat tasa-arvoisempaa ja nykyaikaisempaa kuin silloin. Hommat ovat siistiä, paikallaan pysyvää sisätyötä. Vapaus on aika mahtavaa; itse voin tehdä etätyötäkin. Asentajista taas ensimmäiset tulevat töihin jo neljän aikaan aamulla ja viimeiset sitten vasta 12 aikaan. Se antaa aika paljon joustoa elämään. Jos on omia menoja, niin vähän isommassa porukassa niille voi yleensä aina lähteä, ja joku muu tuuraa projektissa. Omaan palkkaan voi myös vaikuttaa työnteolla ja edutkin ovat kohdallaan.  

Porukka tuntuu viihtyvän, ja viihdyn itsekin. Myynti opettaa koko ajan ja aina tulee erilaisia keskuksia. Haluan kehittyä yhä asiakasläheisemmäksi. Kun osaamisen pitää monipuolisena eikä liian paljon eristäydy toimistoon, niin uskon, että tieto kulkee ja saadaan asiakkaalle parhaat mahdolliset kaapit toimitettua. Taivoitteena minulla on pitää Instan motto: MEIHIN ON LUPA LUOTTAA.

Lue lisää Instan keskusvalmistusliiketoiminnan palveluista:

Keskusvalmistus

Asentaja ja projektipäällikkö tutkivat asiakkaan kansiota automaatiokeskusten valmistuksen hallissa.
Instan valmistus

Kahdelta paikkakunnalta kansainvälisille markkinoille

Instan Keskusvalmistusliiketoiminnassa työskentelee Tampereella noin 60 ja Muuramessa noin 45 henkeä. Vaihtuvuus yksiköissä on pientä ja väki viihtyy. Kun kysyimme syitä viihtyvyyteen, Tampereella nousi esiin seuraavia seikkoja:

  • työkaverit ja työporukka

  • saa tulla omana itsenään

  • hyvin joustavat työajat

  • sisätyö, jossa ei tarvitse matkustaa

  • normaalia paremmat, monipuoliset edut

  • siisti sisätyö, jossa työolot ovat kunnossa

  • perheyrityksen kulttuuri, jossa jokaisella työntekijällä on merkitystä ja päätökset tehdään lähellä

Oskari Majori
Kirjoittaja

Oskari Majori

Oskari työskentelee Instan keskusvalmistusliiketoiminnassa teknisenä myyjänä.

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.