Elämme maailmassa, joka digitalisoituu edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Muutaman vuoden päästä monille näille lapsille internet ja sosiaalisen median erilaiset alustat ja palvelut ovat vähintään yhtä merkityksellisiä kuin fyysisen maailman kohtaamiset. Leikit laajenevat digitaaliseen maailmaan.
Pohdin, että jos leikkipuistossa leikkimiseen voin evästää poikiani kertomalla siellä vallitsevista säännöistä, leikkipuiston ohjaajista sekä leikkipuiston leluista, niin millä neuvoilla ohjaisin heitä digimaailmaan? Mitkä eväät osaisin antaa digitaaliseen leikkipuistoon?
Fyysisen maailman leikkipuistossa touhuamiseen on olemassa säännöt jotka ovat kaikkien nähtävillä ja joiden toteutumista leikkipuiston ohjaajat lempeällä jämäkkyydellä valvovat. Nuo ohjaajat ovat tunnistettavissa henkilökorteista ja ohjaajien huomioliiveistä. He tervehtivät iloisesti, kun saavut hikipäissäsi rattaiden kanssa puistoon ja parin leikkipuistovierailun jälkeen he muistavat jo lastesi nimetkin. Voin sanoa lapsilleni: ”Hän on ohjaaja ja hän auttaa, jos tarvitset apua. Ohjaajaa tulee kuunnella ja totella. He pitävät huolen, että kaikilla on kivaa ja turvallista leikkiä”. Kiipeilytelineet, keinut ynnä muut vempaimet ovat näppärästi kaikkien käytettävissä ja niiden parissa pienet ihmiset vipeltävät yhteisesti sovittuun ja osittain totuttuun tapaan – huolehditaan ettei kaverille käy mitään ja jos tulee haaveri niin aikuiset tai ohjaajat tulevat apuun.
Entä digitaalinen maailma? Keskivertokuluttajan ja varmasti monen lapsen keskeisin ja ensimmäinen digitaalinen leikkipuisto on internet kaikkine palveluineen sekä sen jatkeena sosiaalinen media omine alustoineen. Ne tosin ovat kuin villi länsi ilman sheriffejä (tai ohjaajia huomioliiveissään). Ei ole myöskään yhteisiä sääntöjä. Ihmiselle digitaalisen toimintaympäristön ”säännöt” ovat luonteeltaan ennemmin teknologisia reunaehtoja, viitekehyksiä tai käyttöehtoja jotka asettavat sääntöjä lähinnä siihen, miten jokin palvelu teknologisesti toimii tai käyttäytyy. Lopulta kukin ihminen ja käyttäjä toimii, kuten parhaaksi näkee. Toisin kuin leikkipuistossa, harvoin kukaan ihminen reaaliajassa valvoo, toimitaanko digitaalisessa maailmassa ja sen palveluissa palvelun ehtojen mukaan. Puhumattakaan siitä, että käyttäjä itse näitä ehtoja lukisi ennen kuin palvelut käyttöönsä ottaa. Nostan käden pystyyn virheen merkiksi – itse en ainakaan ole aina lukenut.
Maksuna näistä palveluista annetaan pieni tai joskus isokin palanen omaa yksityisyyttä. Toki voidaan maksaa myös rahaa.
Digitaalisessa maailmassa minun lasteni ja minun itseni tulee osata ohjata itseämme. Meitä voivat auttaa ja avustaa käyttämämme palvelut itse, mutta lisäksi tarvitaan medialukutaitoa, lähdekriittisyyttä sekä monia tietoteknisiä taitoja. Ymmärrys tietoverkoista, päätelaitteista sekä laitteiden käyttöjärjestelmistä ja arkaluontoisten tietojen suojaamisesta, ovat melkeinpä välttämättömyys. Kukaan ei kuitenkaan ole tervehtimässä saapuessasi some-palveluun ja auttamassa kuin leikkipuiston ohjaaja. Joudut palvelun normaalin käytön ohessa jatkuvasti pohtimaan, mitä tietoa haluat ja voit itsestäsi jakaa sekä jokaisessa interaktiossa erikseen pohtimaan, onko tämä toimija juuri se joka hän väittää olevansa, jotta arvokkain omaisuutesi – sinun yksityisyytesi – pysyy suojassa.
Tätä taustaa vasten mietin, että meille vanhemmille ja myös varhaiskasvatukselle sekä koulujärjestelmälle asettuu kohtalaisen kovat odotukset siitä, millä valmiuksilla meidän lapsemme kykenemme varustamaan, kun heidän leikit vääjäämättä laajenevat digitaaliseen maailmaan.
Verkkoympäristön anonymiteetti, sheriffien puuttuminen, valtavat ihmis- ja datavolyymit sekä jatkuva teknologinen myllerrys tekevät digitaalisesta maailmasta kiinnostavan paikan myös kyberrikollisuudelle. Toisin kuin fyysisessä maailmassa, digitaalisessa maailmassa tuon rikollisuuden kanssa kosketuksiin joutumista voi olla vaikea huomata. Esimerkiksi erilaiset huijaukset tai tietojen kalastelu osataan nykyisin naamioida ja toteuttaa niin etevästi, että valveutunutkin taho voi tulla yllätetyksi. Kyberrikollinen on usein teknologisesti edellä.
Vielä monimutkaisempi ilmiö käsittää ja hallita – saatikka evästää oma jälkikasvu asian osalta – on digitaalisen toimintaympäristön informaatiovaikuttaminen. Tarkoitan nyt sitä nimenomaista informaatiovaikuttamista, joka pyrkii olemassa olevien rakenteiden ja vakauden horjuttamiseen. Valtiollisilla toimijoilla on sekä kyky että motivaatio muokata eri maiden kansalaisten mielipideilmastoa omiin poliittisiin päämääriinsä sopivaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa ehtymätöntä ja pitkälti automatisoitua mis-, dis- ja malinformaatiotulvaa jolla on kyky kulkea läpi koko digitaalisen toimintaympäristön aina verkkomedioista yksittäisen ihmisen sosiaalisen median syötteeseen asti.
Toisin sanoen digitaalisessa leikkipuistossa kuka vain voi esiintyä ”ohjaajana, lapsena tai toisena vanhempana”, esimerkiksi jakaen omaa narratiiviaan samalla julistaen, että kaikki muu on ”fake news”. Tällä valitettavasti edesautetaan myös tehokkaasti eri väestöryhmien polarisaatiota. Tuoreet esimerkit tästä ääripäiden jakautumisesta löytyvät Amerikan Yhdysvaltojen presidentinvaaleista ja kärkiehdokkaiden kannattajaryhmien väliltä. Kun digitaalinen maailma tarjoilee vain ja ainoastaan omaa maailmankuvaa tukevaa ja muuta maailmakuvaa demonisoivaa viestiä, on helppoa ja suorastaan inhimillistä ajautua ”me vastaan muut” moodiin. Tämän kaiken tunnistaminen ja hallitseminen on viime kädessä yhteiskunnallisen tason turvallisuuskysymys.
Niin kyberrikollisuus kuin informaatiovaikuttaminen sekä niiden hahmottaminen ovat vaikeita asioita itse kullekin. Sen on voinut havaita oman työn, omien asiakkaiden ja heidän kanssaan toteutettavien kyberharjoitusten parissa. Verkottuneessa ja digitalisoituneessa toimintaympäristössä oikeellisen tilanneymmärryksen muodostaminen on usein varsin haasteellista, vaikka olisi parhaat asiantuntijat käytettävissä.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella aikana, jona totuuden erottaminen valheesta, faktan erottaminen fiktiosta ja tieteellisen tiedon erottaminen subjektiivisesta kokemuksesta, alkaa olla lähes mahdotonta?
Entäpä se tulevaisuus ja ohjeet lapsilleni (ja miksei meille muillekin) sinne edessä häämöttävään digitaaliseen leikkipuistoon? Pienen itsereflektoinnin avulla tunnistan, että olen optimisti ja haluan nähdä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, enemmän dialogia kuin monologia, enemmän keskinäistä luottamusta kuin epäluottamusta. Ja tätä vasten haluan antaa siltoja rakentavan ohjenuoran omille lapsilleni digitaalisen maailman ja sen sisältämän ärsykemassan kohtaamiseen. Jotain mikä henkii sitä ajatusta, että kyllä se huominenkin kantaa:
Rakenna luottamuksen varaan. Meidän yhteiskunnassamme sinusta ja muista pidetään huolta. Me emme aina kävele samalla puolella tietä mutta kävelemme silti samaan suuntaan.
Teknologia ja digitaalinen maailma mahdollistavat mielikuvituksellisia asioita! Tutustu rohkeasti sen mahdollisuuksiin ja opettele kärsivällisesti ymmärtämään sitä.
Opettele sietämään epävarmuutta ja epäselviä asioita, niihin saadaan kyllä selvyys.
Tulet kohtaamaan tietoa joka tuntuu ällistyttävältä. Tutki sitä kriittisesti eri lähteistä, äläkä koskaan lopeta asioiden uteliasta ihmettelemistä!
Kallisarvoisin osa sinua ovat sinun ajatuksesi, sinun toiveesi, sinun arvostamasi asiat ja sinun salaisuutesi. Sinun tulee saada itse päättää, kenen kanssa nämä jaat – suojele yksityisyyttäsi!
Ja lopuksi: Välillä on okei kytkeytyä irti! Tapaa ihmisiä, kävele ulkona, lue kirjoja, laske laskutoimituksia ja opettele vieraita kieliä.
Tatu Monto
Liiketoimintajohtaja, varautumisen palvelut
