• Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.
Open search

Erikoisosaaminen kasvaa kahdessa eri tiimissä koodatessa

Millaisia kehittymismahdollisuuksia harjoittelijoilla on Installa? Entä millaista on työskennellä talon sisäisessä projektissa konsulttina? Software Developer Joona Rämö avaa omaa polkuaan traineesta Golang-kehittäjäksi. 

Aloitin Installa harjoittelijana suoraan koulun penkiltä opinnot vielä kesken. Pääsin silti nopeasti ensimmäiseen projektiini. Meillä on aika paljon harjoittelijoita, ja selvästi harjoittelijaan luotettiin heti ensimetreiltä asti. Sain mahdollisuuden vaikuttaa omiin projekteihini ja siihen mitä haluaisin tehdä sen mukaan, mikä auttaa minua itseäni kehittymään.

Meillä on varsinkin ohjelmistokonsultoinnin puolella mahdollisuus tutustua erilaisiin toimintatapoihin vaihtuvien projektien myötä. Sitä kautta näkee laajemmin, millaista erikoisosaamista muilla on. Ajattelen itse, että se on tärkeää ohjelmistokehittäjänä kasvamisen kannalta.  

Web-devaajasta Golang-kehittäjäksi  

Oltuani noin vuoden Installa ja silloisen projektini loppuessa, esihenkilöni kyseli useamman kerran kiinnostaisiko projekti Golangin parissa. Oli mukavaa, että työntekijän mielipidettä arvostetaan myös harjoittelijan ja juniorimman kehittäjän osalta. Kiinnostuin mahdollisuudesta ja selvisi, että Golangia pääsisi tekemään Instan kyberturvallisuuden tuotekehityksessä. Meillä oli lyhyt sessio tiimin esihenkilön kanssa, jossa kuulin, mitä tiimissä tehdään ja mitä itse tulisin tekemään. Session pohjalta aloitin tiimissä sisäisenä konsulttina. 

Sisäisen projektin aloittaminen oli jouhevaa, sillä omat laiteet toimivat pääosin hyvin. Omat tehtäväni pitävät sisällään lähinnä back-end koodausta Golangilla. Go-kieli on helppo oppia, jos ymmärtää jotain ohjelmointikieltä. Aikaisemmin minulla oli kokemusta JavaScriptista ja TypeScriptista, eli perus webstack-osaamista. Hakkasin projektin alussa jonkin verran tutoriaaleja, joiden pohjalta oppi hyvin perusasiat. Lisää oppia pystyi kysymään muilta tiimistä. Annan Go-kielelle vahvan suosituksen tämänhetkisen kokemuksen pohjalta. Lisäksi on ollut erityisen mielenkiintoista päästä näkemään ja oppimaan Scrum-mallin mukaista projektinhallintaa osana yli 10 henkilön tiimiä. 

osaajatarina_joona_ramo_1000x650px

Sisäisenä konsulttina on osa kahta tiivistä porukkaa  

Vaikka Insta on iso firma, tunnen kuuluvani tiiviiseen porukkaan; tai oikeammin kahteen. Projektissani kyberturvallisuuden tiimissä on todella asiantuntevia ihmisiä. Tiimiin oli todella helppo hypätä mukaan. Seniorimmiltakin pystyy kyselemään kaikkea, saa heti vastauksen eikä tarvitse pelätä tyhmiä kysymyksiä. Koko tiimiltä pystyy oppimaan uutta ja koko ajan näkee, miten seniorimmat tekevät työn. Teen osan viikosta töitä projektitiimin kanssa Sarankulman toimistolta ja osan viikosta olen useimmiten Finlaysonilla ohjelmistokonsultoinnin porukan kanssa.   

Vaikka ohjelmistokonsultoinnissa työskentelemmme eri projekteissa, meillä on tiivis ja rento yhteisö. Meillä on aika paljon harjoittelijoita, joiden kanssa käymme usein opiskelijaravintolassa syömässä halvemman ruoan perässä. Työkavereita näkee toimiston lisäksi yhteisissä tapahtumissa, afterworkeilla, ja juurikin lounailla. Projektien rajojen suhteen ei ole kuppikuntia, vaan kokoonnumme kahville tai vaikka pelaamaan pingistä yhdessä.  

Opiskelijalle ideaali ympäristö oppia, kasvaa ja valmistuakin ajoissa

Kun aloitin ensimmäisessä projektissa, sain rauhassa tutustua projektiin ja koodiin. Oli tunne, että ihan heti ei tarvitse olla tuottava ja odotukset olivat muutenkin sopivalla tasolla. Oma esihenkilöni priorisoi ihmisiä ja kyselee paljon, miten menee. Kun esihenkilöön on avoin linja, niin omia toiveita ja haasteita on helppoa nostaa esiin. Se auttaa itseä myös kehittymään nopeammin.   

Meillä opiskeluun saa aidosti käyttää työaikaa. Halutessa voi lisäksi opiskella omalla ajalla niin, että sitä tuetaan rahallisesti. Opiskelijoita kannustetaan valmistumaan, tekemään opinnäytteet ja priorisoimaan opintoja. Myöhemmin voi ottaa osaa erilaisiin koulutuksiin. Työntekijät pitävät myös itse toisille esittelytilaisuuksia erityisosaamisistaan. Itseäni kiinnostaa kovasti pilvialueen osaaminen ja sertifioinnit, joita meillä on mahdollista päästä suorittamaan.  

Aloitettuani sain tehdä sen verran töitä, kuin opinnot sallivat; aina yhdestä päivästä vaikka täyteen viikkoon. Kun työ joustaa opintojen suuntaan, ja itse välillä työn suuntaan, niin oma kehittyminen on kokemukseni mukaan nopeinta. Plussana toki se, että opinnoista on myös mahdollista valmistua ja vielä aikataulussa.  

osaajatarina_joona_ramo_1000x650px_3

 

Haluaisitko sinäkin tehdä töitä ohjelmistokehityksen parissa?

JATKA OHJELMISTO-OSAAMISESI KASVATUSTA KANSSAMME