Open search

    Arkkitehti - yleissekatyömies arvostaa joustavuutta

    Ohjelmistoarkkitehti Mauri Kuorilehto on löytänyt vuosien varrella monenlaisia rooleja Instan laajasta työtehtäväkentästä. Työyhteisön ja työnteon joustavuus ovat hänelle ykkösasioita.

    Opiskelin TTY:llä ensin sähkötekniikkaa, josta kuitenkin suuntasin tietotekniikan puolelle. Valmistumiseni jälkeen jäin laitokselle jatko-opiskelijaksi ja väittelin tekniikan tohtoriksi 2008. Jatko-opinnoista ja laitoksella työskentelystä sain laajan kattauksen erilaisista aihealueista, teknologioista ja projekteista. Samalla kehittyi myös kykyni hahmottaa isompia kokonaisuuksia. Valmistumisen jälkeen siirryin Nokialle, jossa aloitin matkapuhelinpuolella langattomien verkkojen parissa, mutta vastuualueeni laajeni nopeasti isommaksi.

    Installe tultuani työnkuva on pysynyt aikalailla samanlaisena, mutta projektien luonne ja teknologiat ovat olleet hyvinkin erilaisia. Täällä olen ollut puolustusvoimille tehtävien projektien pääarkkitehtina, hätäkeskustietojärjestelmän tuotekehityksessä ohjelmistoarkkitehtina sekä myynnin ratkaisuarkkitehtina, kunnes nyt palasin puolustusvoimapuolelle. Tehtävien kirjo on kuitenkin kaikissa rooleissa ollut sen verran laaja, että minua voisi kuvailla arkkitehtiyleissekatyömieheksi.

    Työtehtäväni ovat olleet ja ovat edelleen hyvin vaihtelevia. Teen ohjelmointiin liittyviä juttuja lähes päivittäin, ja nykyisessä roolissani tämän lisäksi asiakkaan tukemista sekä suunnittelupuolen hommia. Myynnin arkkitehtina tein paitsi uusien mahdollisuuksien teknistä suunnittelua, myös erilaisia Proof-of-Concepteja. Täällä on onnistunut hyvin työn sovittaminen siihen mistä tykkää, on se sitten spesifi alue tai laajempi.

    Monipuolisia tehtäviä monenlaisille ihmisille

    Insta on perinteikäs perheyhtiö, joka on uudistunut viime vuosina. Työkalut ja työskentelytavat ovat muuttuneet ketterämmiksi. Uusia houkuttelevia projekteja tulee koko ajan ja työt itsessään uudistuvat, muun muassa teknologioiden päivittymisen myötä, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia miettiä mikä kiinnostaa ja mihin soveltuisi hyvin, mikä osuu omiin kompetensseihin. Näenkin Instan vahvuutena sen, että täällä on hyvin monenlaisia työtehtäviä ja siirtyminen projektista tai työtehtävästä toiseen onnistuu. Onhan se on toki osin omasta halustakin kiinni, mutta ainakin omalta osaltani myös esimiehet ovat tämän mahdollistaneet.

    Installa on nuorta ja vanhempaa väkeä, sopiva sekoitus eri taustoista tulevia ihmisiä. Mukana on todella kokenutta väkeä, joilla on pitkiä uria, eli täällä viihdytään. Ja mikäs siinä: porukka on hyvä ja hommat mielekkäitä. Itselläni myös esimiehet ovat olleet hyviä. Minulle on sopinut, että vapautta on sopivasti mutta tukea saa kun pyytää — myös tiimiltä, silloinkin kun panta kiristää.

    Kaikenpuolinen joustaminen on myös ollut minulle tärkeää. Työajat voi sovittaa omien menojen ja perheen aikataulujen mukaan, samoin pidemmät lomat ovat onnistuneet projektin aikataulujen salliessa. Puitteekin ovat kunnossa, ja niitä parannetaan koko ajan. Esimerkiksi kuntosali ja muutkin pienet jutut kuten pyöräile töihin -kampanja vaikuttavat viihtymiseen.

    Päivä kerrallaan

    Kun kolme lasta harrastaa jotain enemmän tai vähemmän aktiivisesti, siihen tempautuu tiiviisti mukaan itsekin. Viime vuoteen asti valmensin pojan jalkkisjoukkuetta 10-15 tuntia viikossa, mutta kun aika ei riitä kaikkeen, jostain on karsittava. Yritän harrastaa jotain liikuntaa noin neljä kertaa viikossa, yksin tai kaverien kanssa: hiihtoa, lumilautailua, kesällä juoksua. Liikunta toimii ainakin itselläni hyvin työpäivän “nollaamiseen”.
    Työuran osalta en tällä hetkellä juuri suunnittele seuraavaa päivää pidemmälle, joten tulevaisuus on avoinna. Omat vahvuuteni ovat teknisellä puolella. Ensiksi on hyvä katsoa, miten nykyinen työnkuva vielä tästä muovautuu. Toistaiseksi ainakin on löytynyt hyvin vaihtelua — saan vielä vuosienkin jälkeen uusia haasteita.