Open search

    Ydinlaitosten uudistushankkeet – korkea osaaminen on turvallisuuden tae

    Ydinvoima on teknisesti vaativa ja korkeaan osaamiseen perustuva tuotantomuoto, jonka kehittämiseksi tehdään pitkäjänteistä työtä. Samalla kun voimalaitosten turvallisuutta ja taloudellisuutta kehitetään suunnittelemalla uusia reaktorityyppejä, vanhoja laitoksia modernisoidaan uusinta teknologiaa hyödyntäen.

    Osaamiselle kysyntää tuleviksi vuosikymmeniksi

    Ydinenergiahankkeissa on näkyvissä kysyntää osaamiselle useiksi vuosikymmeniksi. Uusia teknologioita kehitetään ja otetaan käyttöön jatkuvasti, jotta myös jatkossa taataan laitosten turvallisuus, taloudellinen kannattavuus ja ympäristöystävällisyys; Neljännen sukupolven ydinreaktoreiden on arvioitu yleistyvän lähivuosina, minkä lisäksi kehitetään pieniä, modulaarisia reaktoreita (Small Modular Reactor, SMR). Suomessa esimerkiksi LUT-yliopisto on esitellyt FinReactor-konseptia, johon perustuvilla SMR-reaktoreilla suomalainen keskisuuri kaupunki voisi tuottaa kaiken tarvitsemansa kaukolämmön.

    Samaan aikaan kun suunnitellaan ja rakennetaan uutta, on tärkeää huolehtia myös vanhasta. Maailmanlaajuisesti on käynnissä lukuisia olemassa olevien laitosten modernisointihankkeita, jotka pidentävät laitosten elinikää. Kun käytössä on viimeisin teknologia, varmistetaan laitosten käytettävyys ja tuottavuus turvallisuudesta tinkimättä.

    Suomessa muun muassa Loviisan voimalaitoksessa toteutettiin mittava automaation turva- ja käyttöautomaation uudistushanke, jossa aiempi analoginen järjestelmä korvattiin digitaalisella. Neljä vuotta kestänyt Elsa-projekti paransi voimalaitoksen keskeisiä turvallisuustoimintoja sekä järjestelmien luotettavuutta ja oli suurin yksittäinen voimalaitoksessa toteutettu projekti sitten voimalan rakentamisen. Insta Automation toteutti uudistuksen asennustyöt turvallisuusjärjestelmät toimittaneen Rolls-Roycen kumppanina.

    Korkeaa osaamista ja luotettavaa kumppanuutta

    Suomalaiset ydinlaitokset ovat toimineet turvallisesti koko historiansa eli yli neljänkymmenen vuoden ajan. Taustalla vaikuttaa kovan luokan osaaminen, joka mahdollistaa ydinvoimateknologioiden käytön kestävällä ja vastuullisella tavalla. Insta haluaa omalta osaltaan varmistaa, että Suomen vankka maine ydinenergia-alalla kantaa myös jatkossa.

    Toteuttamiemme projektien ansiosta Insta Automationille on muodostunut huomattavan kokoinen tiimi, jolla on kyky ja kokemus toteuttaa merkittäviäkin uudistushankkeita luotettavasti ja ammattitaitoisesti. Johtamis- ja laatujärjestelmämme vastaavat ydinvoimalainsäädännön vaatimuksiin ja olemme YVL:n turvallisuusluokka 2 hyväksytty palveluntarjoaja suunnitteluun, asennuksiin ja valmistukseen.

     

    Oletko kiinnostunut kestävästi ja älykkäästi tuotetusta energiasta? Haluatko lukea lisää energia-alan tulevaisuuden näkymistä? Lue lisää klikkaamalla

    Lataa  E-kirja

    Tavataan Nordic Nuclear Forum -tapahtumassa

    8.–10.6.2021 virtuaalisesti järjestettävä Nordic Nuclear Forum kokoaa yhteen kansainvälisiä ydinenergia-alan toimijoita. Se tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua, kuulla alan tunnettuja puhujia ja saada alan viimeisimpiä näkemyksiä, tietoa ja inspiraatiota. Myös Insta Automation on mukana, tule verkostoitumaan kanssamme ja kuulemaan lisää. www.nordicnuclearforum.fi

    Kirjoittaja

    Mikko Tanner

    Mikko Tanner

    LinkedIn