18.10.2016

Asiantuntemusta ja 360 kilometriä instrumentointikaapelia Metsä Groupin biotuotetehtaalle

Insta Automationin osaaminen ja kokemus pääsevät esille maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotetehtaan instrumentointiasennuksissa.

– Äänekosken biotuotetehtaan asennusprojekti on merkittävä osoitus siitä, että Insta Automationin osaamisen laatu ja luotettavuus tunnetaan ja allekirjoitetaan asiakkaiden keskuudessa, kertoo Insta Automationin liiketoimintajohtaja Jarno Pitkänen.

Laajamittainen projekti on käynnistynyt kesällä raakavesilaitoksen asennuksilla. Yli vuoden mittainen projekti kattaa lähes kaikki biotuotetehtaan instrumentointiasennukset.

– Meillä on vuosikymmenten laaja-alainen kokemus tämän alan tekemisestä. Sisällöllisesti hanke on aivan ydinosaamistamme, edistyksellisen tehtaan uudenlaisella konseptilla ei ole juurikaan vaikutuksia instrumentointiasennuksiin. Projektin kokoluokkaa konkretisoi se, että asennamme noin 360 kilometriä instrumentointikaapelia, kuvaa Insta Automationin Jarno Pitkänen projektin laajuutta.

– Kyseessä on historiallisen suuri instrumentointiasennusprojekti, ja se vahvistaa asemaamme tämän alan markkinajohtajana Suomessa, kertoo myös Insta Automationin toimitusjohtaja Timo Lehtinen.

Metsä Group luottaa Äänekoskella Instaan
  • Maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotetehtaan instrumentointiasennukset tekee Insta Automation Oy.
  • Projektin kuluessa työmaalla on jatkuvasti kymmeniä Insta Automationin asentajia. Parhaimmillaan miesvahvuus on jopa 70 henkeä.
  • Kyseessä on yli vuoden mittainen projekti
  • Biotuotetehtaan rakennuttaa Metsä Group -konserniin kuuluva Metsä Fibre Oy. Laitos käynnistyy aikataulun mukaan ensi vuoden (2017) kolmannella neljänneksellä.
  • Massiivista rakennushanketta edistetään eri alojen huipputoimijoiden voimin: mukana ovat Insta Automationin lisäksi muun muassa Valmet Oyj ja Andritz Oy.
Mistä on kyse?

Metsä Groupin biotuotetehdas on Suomen metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin investointi, 1,2 miljardia euroa. Edistyksellinen biotuotetehdaskonsepti on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Korkealaatuisen sellun ohella tehdas tuottaa monipuolisesti myös muita erilaisia biotuotteita, kuten mäntyöljyä, tärpättiä, biokomposiittia ja biokaasua, tuotekaasua ja rikkihappoa. Rakennuttaja on Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre Oy. Tutustu Metsä Groupin biotuotetehtaaseen osoitteessabiotuotetehdas.fi

Insta Automation Oy on sähköautomaation ratkaisutoimittaja ja elinkaarikumppani. Insta Automation on osa turvallista ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa rakentavaa ja kehittävää Insta-konsernia.

Lisätietoja antavat:

liiketoimintajohtaja Jarno Pitkänen, puh. 040 584 2119
projektipäällikkö Kari Kivimäki, puh. 0400 633 813
projektipäällikkö Ville Koskinen, puh. 040 528 6823