Ohjelmistoarkkitehti Marko Latvala

4 - 4 - 2023 - Osaajatarinat

Ohjelmistokehitystä Puolustusvoimille

Millaista on ohjelmistokehitys puolustusliiketoiminnan projektissa? Ohjelmistoarkkitehtina työskentelevä Marko Latvala kertoo tietoturvakriittisen kehityksen erityispiirteistä ja työstään Installa.

PuolustusOhjelmistokehitys

Monilta osin Puolustusvoimille tehtävä johtamisjärjestelmien kehitystyö ei poikkea mitenkään tavallisista ohjelmistoprojekteista. Meillä on töissä taustaltaan erilaisia henkilöitä laidasta laitaan. Töitä ei tehdä korkeassa polviasennossa kuusen juurella, vaan ihan modernissa konttorissa sähköpöytien ääressä. Ohjelmistokehityksessä käytämme tuttuja ketteriä toimintamalleja. Ohjelmointikieli- ja työkaluvalikoimastakaan ei löydy mitään erityisen eksoottista.

Osa työstä on kuitenkin aivan jotakin muuta kuin tavallista. Olen päässyt tekemään töitä mielenkiintoisten järjestelmien ja laitteiden parissa, joihin muissa työpaikoissa ei olisi ollut pääsyä. Osallistumme säännöllisesti Puolustusvoimien harjoituksiin ja testeihin. Niiden aikana pääsemme näkemään ohjelmistojamme tositoimissa ja sitä, miten Puolustusvoimien ammattilaiset turvaavat rajojamme vuorokauden ympäri. On kannustavaa nähdä, kuinka oma työpanos nivoutuu osaksi kokonaisvaltaista maanpuolustusjärjestelmää. Silloin tietää, että omalla työlläkin on ollut merkitystä.

Onhan tämä työ vienyt muutaman kerran myös sinne kuusen juurelle korkeaan polviasentoon koodaamaan – enpä olisi osannut ohjelmistoalalle lähtiessäni aavistaa, että jonakin päivänä voisin koodatessa tarvita kumisaappaita ja villahousuja.

Vakaa alusta ja tietoturva tekemisen ytimessä

Monesti tekemämme tuotteet ovat pitkäikäisiä ja ne voivat parhaimmillaan olla käytössä vuosikymmeniä. Tästä seuraa se, että emme aina ratsasta teknologioiden aallonharjalla, vaan pitäydymme toimiviksi todetuissa ja pitkäikäisissä ratkaisuissa, kuten Javassa ja Swingissä. Erästä työkaveriani lainaten: "Tämä antaa mahdollisuuden syventyä kunnolla valittuihin teknologioihin, kun koko työkalupalettia ei tarvitse vaihtaa aina puolen vuoden välein". Ja vaikka paljon tehdäänkin valmiin alustan päälle, niin jokainen uusi ominaisuus on aina uniikki. Ominaisuuksien toteutuksessa pääsee toteuttamaan itseään. Eikä työ käy yksitoikkoiseksi, sillä se sisältää paljon muutakin kuin vain ohjelmointia. Meillä pääsee osallistumaan ohjelmistokehityksen kaikkiin vaiheisiin määrittelystä testaukseen ihan omien mieltymysten mukaan.

Myös sellainen ominaispiirre työssämme on, että tietoturva on aina vahvasti läsnä tekemisessämme niin toimitilojen ja ympäristöjen kuin varsinaisten kehitettävien ohjelmistojenkin osalta. Meillä ohjelmistojen tietoturva lähtee rakentumaan ihan ruohonjuuritasolta; kehittäjät pyritään pitämään tietoisina turvallisen ohjelmistokehityksen perusperiaatteista ja niitä pyritään noudattamaan kehityksessä. Kaikkien koodaajien ei tarvitsee olla tietoturvaguruja, sillä voimme aina tarvittaessa tukeutua Instan omiin kyberturvallisuuden asiantuntijoihimme.

Kertausharjoituksista Insta-uralle

Se, että päädyin Installe töihin ei ollut sattumaa, vaan ihan tietoinen valinta. Törmäsin yrityksen tuotteisiin reserviläisenä kertausharjoituksessa, jolloin mielessäni heräsi ajatus mahdollisuudesta yhdistää silloin vielä vaiheessa olleet ohjelmistoalan opintoni ja kiinnostukseeni maanpuolustukseen. Ei aikaakaan, kun aloitin Installa harjoittelijana ja pian olinkin jo tekemässä lopputyötä. Meidän työkulttuurissamme on aina ollut se kiva piirre, että olemme pyrkineet palkkaamaan vuosittain myös harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä, jotta tulevaisuuden tähdetkin saisivat tilaisuuden loistaa.

Nyt takana on yli vuosikymmen Java-koodausta eri puolustusliiketoiminnan projekteissa, ja Insta on pitänyt minut edelleen tiukasti otteessaan. Työn kautta olen saanut mahdollisuuden antaa pienen panokseni maanpuolustuksen hyväksi. Olen päässyt toteuttamaan itseäni uutta koodaamalla ja luomalla. Ja mikä tärkeintä, täällä olen saanut olla vapaasti oma itseni.

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.