19.10.2017

10-vuotias Nauha-kumppanuuspalvelu toimii asiakkaiden arjessa hyvällä sykkeellä

Aluetoiminnan ja kunnossapidon liiketoimintajohtaja Mika Riikosen puheesta huokuu innostus, kun hän kertoo marraskuussa 10 vuotta täyttävässä Nauha-kumppanuuspalvelussa mukana olevasta porukastaan: ”Olemme sataprosenttisesti mukana asiakkaan arjessa tekemässä sähkö- ja automaatiosuunnittelua ja projektointeja. Motivaatio on porukassamme ihailtavan suurta ja palvelemme asiakkaita aina isolla sydämellä”.

Nauha-palvelun porukan tehtävänä on huolehtia, että asiakkaiden sähköautomaatiosuunnittelu ja -projektointi toimii.

”Osallistumme yhdessä asiakkaan kanssa sähköautomaatiojärjestelmien suunnitteluun, kehittämiseen ja modernisointiin. Hyödynnämme suunnittelussa suunnittelujärjestelmää, mikä tekee työstä kustannustehokasta. Suunnittelun ulkoistaminen meille on mahdollistanut asiakkaittemme resurssien kohdistamisen heidän ydinliiketoimintansa tarpeisiin. Yleensä hoidamme myös tarjouskyselyaineistojen laadinnan. Varsinainen hankintapäätös jää asiakkaalle”, Riikonen kertoo.

Erityisen arvokkaana Riikonen pitää Nauha-kumppanuuteen kuuluvaa dokumentaatiokäytäntöä. Se on osoittautunut kullanarvoiseksi.

”Olemme valitettavasti saaneet todistaa asiakkailla tapahtuneita tulipaloja. Systemaattisen dokumentaation avulla asiakkaamme ovat kuitenkin pystyneet reagoimaan tuotannon käynnistämisen vaatimiin toimenpiteisiin jo lähes ennen kuin sammutustyöt on saatu kokonaan päätökseen. Tämä on yksin systemaattisen ja laadukkaan dokumentoinnin ansiosta, sillä suunnittelutyötä ei ole tarvinnut aloittaa kokonaan alusta, vaan olemme pystyneet keskittymään esimerkiksi pitkän toimitusajan komponenttien hankintaan, jotta tehdas saadaan mahdollisimman nopeasti takaisin toimintakuntoon”, hän kehuu.

10-vuotias ei jää laakereilleen lepäämään

Riikosen mukaan nyt kymmenenvuotiaalle Nauha-palvelulle on tarvetta. ”Vauhti on ollut erityisesti viime vuosina kiihtyvää, asiakkaiden investointien ansiosta. Tämä edellyttä toimintatapojen ja menetelmien jatkuvaa kehittämistä ja henkilöstön osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä. Uusille motivoituneille ja kyvykkäille tekijöillekin on koko ajan tarvetta”, Riikonen kertoo.

Tulevaisuudessa Nauhan tavoitteena on laadullistaa asiakkaiden prosesseja entistä tehokkaammin. ”Olemme tehneet kaksi vuotta töitä sen eteen, että parannamme yhdessä asiakkaidemme kanssa tuotantotehokkuutta säätöjä optimoimalla. Asiakkaamme ovat saavuttaneet sen avulla merkittäviä kustannussäästöjä sekä tuottavuuden ja turvallisuuden parantumista”, Riikonen jatkaa. Kemira on tällaisesta yhteistyöstä erinomainen esimerkki. Lue lisää Kemiran onnistumisista täältä: https://www.insta.fi/artikkelit/2016/10/case-kemira-alykkaalla-sahkoautomaatiokunnossapidolla-tuotantoteho-lisaantynyt-merkittavasti.html

Millaiseen tarpeeseen Nauha-kumppanuuspalvelu vastaa?

  • Tuotantolaitosten, sähköautomaatiojärjestelmien, osajärjestelmien ja laitteiden suunnitteluun ja ylläpitämiseen
  • Sähköautomaatiolaitteiden muutos-, parannus- ja modernisointitarpeisiin
  • Projektointiin
  • Säätöjen optimointiin
  • Dokumentaationhallintaan
  • Kriisitilanteisiin, kuten tulipalon aiheuttamiin vahinkojen korjaamiseen
  • Ulkoistustarpeeseen

Tutustu tarkemmin Nauha-kumppanuuspalveluun:
https://www.insta-automation.fi/fi/palvelut/yllapito-ja-elinkaaripalvelut.html

Kiinnostuitko Nauha-kumppanuuspalvelusta? Vastaamme mielellämme siihen liittyviin kysymyksiin:
Mika Riikonen
Liiketoimintajohtaja
puh. 040 159 3362