Open search

    Tulvaharjoitus paransi valmiutta ja koko alueen toimijoiden yhteispeliä

    Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 130 henkilöä työllistävä valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä liittyen elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin. Organisaatioon kuuluu myös muutaman hengen tiimi, joka vastaa tulviin varautumisesta – valtakunnallisen Tulvakeskuksen tuella.

    Insta oli toteuttamassa joulukuussa 2019 Lapin ELY-keskukselle RoiTulva19-tulvaharjoitusta Lapin pelastuslaitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Pelastusopiston kanssa. Mukana oli lähes sata henkeä muun muassa Lapin pelastuslaitokselta, Rovaniemen kaupungilta ja Kemijärven kaupungilta – yhteensä 32 eri organisaatiosta. ”Keskeisenä tavoitteena oli valmiuden testaaminen ja kohottaminen sekä yhteistoiminnan kehittäminen tulvatilanteita ajatellen. Jokaisessa organisaatiossa siis havainnoitaisiin, millaisia ongelmia tulvatilanteessa omalle organisaatiolle aiheutuu, millaisia riskejä varautumisessa on ja miten hyvät valmiudet tulvatilanteessa toimimiselle todellisuudessa on”, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki Lapin ELY-keskukselta.

    Asiantuntija rinnalla harjoituksen suunnittelussa ja läpiviennissä

    Insta auttoi harjoituskokonaisuuden suunnittelussa ja läpiviennissä. Instan Trasim-alustaa hyödynnettiin harjoituksen valmisteluvaiheessa ja harjoituspäivinä aineistojen ja tilannekuvauksien jakamisessa sekä tilannepelin toteuttamisessa. Insta tuki harjoituksen fasilitointia ja veti tilannepeliharjoituksen aikana pelikeskuksen toimintaa. Insta oli myös mukana muiden harjoitteluun osallistuneiden kanssa tilannejohtamisen toimintamallien ja ratkaisujen kehittämisessä, jonka seurauksena syntyi ja vahvistui uusi toimintamalli tulvatilanteiden tilannekuvan rakentamiseen.

    Onnistunut harjoitus vaatii asiantuntemusta siitä, miten tehdään hyvä harjoitus, mitä työkaluja siihen tarvitaan, miten hyödynnetään aiempien harjoitusten aineistoja ja miten tuotetaan aineistot siten, että ne hyödyntävät jatkossakin sidosryhmiä ja tulvatorjuntatyön kehittämistä kansallisesti.

    ”Harjoituksen suunnitteluvaiheessa oli suuri apu siitä, että mukana oli asiantuntija, joka tietää, mitä valmiusharjoituksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon. Samoin harjoituksen läpiviennissä Instan asiantuntija oli vahvasti mukana ja auttoi heti, kun apua tarvittiin”, sanoo Timo Alaraudanjoki.

    Parempaa valmiutta ja kehittämisideoita

    Lapin ELY-keskuksessa harjoitukseen oltiin tyytyväisiä. ”Harjoituksen tuloksena valmiuden taso on noussut merkittävästi. Kehittämiskohteita löytyi, ja harjoituksen jälkeen on päästy jouhevampaan yhteistyöhön alueen toimijoiden kesken. Tänä vuonna on tulossa poikkeuksellisen suuret tulvat, joten siinä mielessä harjoitus sattui aivan oikeaan ajankohtaan. Tuoreessa muistissa oleva harjoitus on uskoakseni antanut organisaatioille entistä paremmat valmiudet kohdata tilanteen.”

    ”Harjoituksen ansiosta myös löytyi ideoita kehittämiseen. Yksi näistä on oma neuvottelukunta, jonka tehtävänä on pelkästään pitää yllä valmiutta, keskustelua ja tiedonjakoa. Aiemmin toimijoiden määrä ei ollut selkeästi tiedossa ja yllätyimme itsekin, että joukko on niin suuri. Jatkossa pystytään tiedottamaan organisaatioita ja käynnistämään toimenpiteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin”, kertoo Timo Alaraudanjoki.

    Harjoitustoiminnan tehostamista ja sujuvaa yhteistyötä kumppanin kanssa

    ”Insta valikoitui kumppaniksi toisen ELY-keskuksen suosituksesta. Yhteistyö on sujunut jouhevasti, rakentavasti, asiantuntevasti ja rennoissa merkeissä, ilman ongelmia. Matkan varrella tuli vastaan selvitettäviä asioita, jotka olisivat vaatineet meiltä erityistä työpanosta. Tuolloin Insta otti näistä asioista kopin ystävällisellä ja mukavalla otteella, työtunteja laskematta, jotta asia saatiin hoidettua ja kaikki meni hyvin. Olimme tyytyväisiä yhteistyöhön”, kiittelee Timo Alaraudanjoki.

    ”Harjoituksen yhteydessä järjestetyn kyselyn perusteella eri tyyppisiä harjoituksia halutaan jatkaa. Ammattilaisen tuki harjoituksen läpiviemisessä helpottaa ja jäsentää harjoitusta merkittävästi ja takaa, että harjoituksessa tulee käytyä läpi keskeiset sisällöt. Näin asiat myös etenevät loogisesti ja järjestelmällisesti. Tässä puolestaan auttaa se, että ei olla asialla ensimmäistä kertaa: instalaiset ovat toteuttaneet valmiusharjoituksia ympäri Suomea ja nähneet monenlaisia näkemyksiä vastaavista asioista – ja osaavat hyödyntää tätä kokemusta”, pohtii Alaraudanjoki.

    Tulvariskialueiden varautuminen kehittyy

    Insta on jo useampien vuosien ajan saanut osallistua asiantuntijakumppanina ELY-keskusten tulvaharjoitustoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. RoiTulva19-harjoituksen lisäksi Insta on ollut mukana Hämeen ELY:n Tulva17-harjoituksessa Riihimäellä, Kaakkois-Suomen ELY:n Tulva18-harjoituksessa Kotkassa sekä Kuivuus19-harjoituksessa Lounais-Suomessa.

    ”ELY-keskusten ja Tulvakeskuksen tavoitteena on tunnistettujen tulvariskialueiden varautumisen kehittäminen. Harjoitustoiminnalla on merkittävä rooli tavoitteen saavuttamisessa. Instan asiantuntijaroolina on ollut tukea tulvaharjoitustoiminnan toteuttamista, tehostamista ja vaikuttavuuden kasvattamista. Tätä on tehty osallistumalla yksittäisten harjoitusten toteutukseen projektiryhmän ja pelikeskuksen jäsenenä tai harjoituksen arvioijana. Samalla on haettu yleisemmällä tasolla synergioita ja pyritty lisäämään koordinaatiota toimijoiden kesken sekä harjoitustoiminnan että valmiuden prosessien ja työkalujen kehittämisessä”, toteaa Instan asiakkuus- ja kehittämisjohtaja Martti Setälä.

    Kuva: Kittilä, Sodankyläntie 16.5.2018 (kuvaaja Anna Kurkela).

    Lisätietoja

    Martti Setälä