Open search

    Lempäälän Vesi hyödyntää InstaWave-mittausjärjestelmää

    Insta toteutti Lempäälän Vedelle häiriöimmuuniin LoRa-teknologiaan perustuvan mittausratkaisun, jonka etuna on edullinen hinta, pitkä kantavuus sekä turvallisuus. Ratkaisu välittää eri lähteistä saatavat tiedot radioteitse suoraan olemassa olevaan automaatiojärjestelmään.

    Lempäälän ja Vesilahden alueella toimiva Lempäälän Vesi Oy huolehtii veden hankinnasta ja jakelusta asiakkailleen sekä asiakaskiinteistöjensä jätevesien johtamisesta ja käsittelystä. Vuonna 2020 perustetulla yhtiöllä on vesijohtoverkostoa noin kolmensadan kilometrin verran, 120 jätevedenpumppaamoa ja kolme pohjavedenottamoa.

    Jaettavan talousveden on oltava puhdasta ja terveellistä sekä täyttää asetetut laatuvaatimukset. Laadukkaan ja turvallisen veden tuotanto edellyttää toimivaa infrastruktuuria, häiriötöntä toimintaa ja korkeaa turvallisuustasoa.

    – Vesijohtoverkostossa tulee löytää mahdolliset vuodot nopeasti. On tärkeää, että eri lähteistä saadaan tietoa esimerkiksi painetasoista ja virtaamista, jotka vaikuttavat toimintaan ja talouteen, Lempäälän Veden toimitusjohtaja Lasse Sampakoski kertoo.

    InstaWave-antenni_Hakkarin_vesitornissa

    Radioteitse välittyvät mittaukset soveltuvat moniin käyttökohteisiin

    Lempäälän Vedellä on käytössään InstaWave-mittausjärjestelmä, joka yhdistää sähköttömissä tiloissa tehdyt mittaukset yhtiön automaatiojärjestelmään radiotaajuuksia hyödyntämällä.

    – On tärkeää, että InstaWaven kautta tulevat mittaukset löytyvät samasta automaatiojärjestelmästä kuin muutkin tiedot. Tietoa on näin paljon helpompi käsitellä ja hyödyntää, kun mitään ei tarvitse siirtää useiden erillisten rajapintojen kautta, eikä tarvita useampaa erillistä järjestelmää. Tämä helpottaa tiedon analysointia ja nopeuttaa reagointia, Sampakoski sanoo.

    – Meillä on aika paljon verkostoa myös haja-asutusalueella ja mittaamme, paljonko tietyille alueille menee vettä. Osa vedenmittauspisteistä on sellaisia, että niissä ei ole sähköä ollenkaan, mistä syystä on ollut hyvä, että saamme tiedon keruun ja muuhun automaatiojärjestelmään lähettämisen akkutoimisena, hän selittää.

    InstaWave-mittauslaitteet soveltuvat monenlaisiin käyttökohteisiin. Paristoilla toimivia laitteita voidaan hyödyntää muun muassa pohjaveden pintamittauksiin, langattomiin mitta-asemiin tai etäluettaviin kuluttajien vesimittariratkaisuihin. Mitattavat paine-, virtaus-, pinnankorkeus- tai vaikka murtovalvontatiedot välittyvät radioteitse automaatiojärjestelmään kytkettyyn vastaanottimeen, ja sen myötä valvomoon osaksi raportointia.

    – Mittaamme muun muassa vedenpainetta ja virtaamaa, sekä myös jäteveden puolelta kohtia saadaksemme tietää, paljonko tietyiltä alueilta tulee jätevettä. Saamme mittausten avulla selville, onko vesijohtoverkostoissa vuotoja tai viemäriverkostoissa paikkoja, joissa mahdollisia sulamisvesiä virtaa jätevesijärjestelmään. Näin pääsemme nopeasti korjaamaan mahdollisia vikatilanteita. Olemme lisänneet InstaWaven kautta kaivoihimme myös murronvalvonnan sekä vuotovesivahdin, joka seuraa, ettei kaivoon kerry vettä, Sampakoski kertoo.

    InstaWave_Lempaalan_Vesi_vesitorni

    Häiriöimmuuni LoRa-teknologia mahdollistaa pitkän kantavuuden

    Edullinen InstaWave hyödyntää teolliseen, tieteelliseen tai lääketieteelliseen tarkoitukseen määriteltyjä radiotaajuuksia, joiden käyttö ei vaadi erillistä radiolupaa. Tarkemmin ottaen ratkaisussa käytetään LoRa-teknologiaa, jonka modulaatiotekniikka on todella häiriöimmuuni, ja jolla saavutetaan pitkä kantavuus. Erityisesti pienille datamäärille soveltuvan IoT-tekniikan etuna on riippumattomuus operaattoriverkoista ja pieni virrankulutus. Yhteen vastaanottimeen on mahdollista kerätä mittausdataa noin sadasta lähettimestä. Lempäälän Vedellä on käytössään 20–30 lähetintä.

    – Kyseessä on täysin kotimainen tuote, Suomessa suunniteltu ja valmistettu. Ratkaisulla on mahdollista kattaa laajojakin alueita. Jos tilaajalla on käytettävissään vastaanotinjärjestelmän sijoittamista varten korkeita paikkoja kuten vesitorneja, järjestelmälle saadaan noin 20 kilometrin kuuluvuus, Instan Ympäristö- ja​ vesihuoltoyksikön päällikkö Samuli Järvenpää selittää.

    – Vastaanotinjärjestelmästä automaatiojärjestelmään tuleva tiedonsiirto on salattua, että siihen ei kukaan ulkopuolinen pääse käsiksi. Data pysyy kaiken aikaa automaatiojärjestelmän hallinnan tasolla ja ulkoisia pilvipalveluita ei tarvitse hyödyntää. Integraatio on yksinkertainen ja helppo toteuttaa Instan automaatiojärjestelmiin, koska rajapinnat ovat käytännössä valmiina, hän täydentää.

    Järvenpää kertoo tuotteen laajenevan kuluvan vuoden aikana toistinasemalla. Jos asiakkaalla ei ole käytössään esimerkiksi vesitornia, voidaan kuuluvuuden peittoaluetta kasvattaa toistinasemaratkaisulla. Käyttö voisi soveltua esimerkiksi siirtolinjojen valvontaan. InstaWave -tuoteperheen laitteiden ominaisuuksia kehitetään kaiken aikaa erityyppisiin asiakastarpeisiin soveltuvaksi ja muun muassa näytteenottovälin parametrointiin on tulossa uusia ominaisuuksia. Ominaisuudet saadaan käyttöön näppärästi ohjelmistopäivityksellä myös toimitettuihin malleihin.

    Insta onnistunut löytämään sopivat ratkaisut

    Lempäälän Veden ja Instan yhteistyö käynnistyi automaatiojärjestelmän uudistamisesta vuonna 2017. Järjestelmä on sittemmin laajentunut kattamaan myös vesijohdon mittauspisteet.

    Jätevesipumppaamoiden ja puhdasvesiverkoston automaation toimituksen lisäksi Lempäälän Vesi on hankkinut Instalta jätevesien hallinnassa hyödynnettävän InstaTwin -työkalun, digitaalisen kaksosen, jonka virtaamatietoihin perustuvat virtaamamallit mahdollistavat ennakoivan optimoinnin kemikaalien käytön ja pumppauksen energiankulutuksen suhteen.

    Lempäälän Vedellä on käytössään myös reaaliaikainen InstaWahti Focus -tilannekuva, joka muokkaa mittauspisteiden tuottaman datan selkeään visuaaliseen muotoon.

    – Yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä. Pidämme aika ajoin palavereja, ja Insta on onnistunut vastaamaan hyvin huutoon ja löytämään meille sopivat ratkaisut, Lasse Sampakoski kiittelee.

    Lisätietoja

    Samuli Järvenpää