21.6.2017

Kansainvälisen tason näyttämömekaniikkaa kilpailukykyisellä hinnalla

Kun esirippu nousee, peruskorjatun Helsingin Kaupunginteatterin lavalla alkaa broadway-tason elämys. Uusittu näyttämömekaniikka toimii luotettavasti illasta toiseen ilman käyttökatkoksia. Haastavan, kansainväliset vaatimukset täyttävän näyttämömekaniikan toimitti Kaupunginteatterille Insta Automation.

Toukokuun alussa avattu täysin peruskorjattu Helsingin Kaupunginteatteri saattaa näyttää päällisin puolin tutulta. Taustalla on kuitenkin mittava kahden vuoden urakka, jossa parhaimmillaan työskenteli yli 300 työntekijää. Peruskorjauksen aikana oli luontevaa uusia myös pienen ja suuren näyttämön mekaniikka, kertoo projektinjohtaja Keijo Koli.
– Tavoitteena oli siirtyä nykyaikaiseen näyttämömekaniikkaan ja saada kaupunginteatterille parhaat mahdolliset laitteet.  Ennen kaikkea halusimme näyttämömekaniikalta turvallisuutta, käytettävyyttä, monipuolisuutta ja luotettavuutta, Koli kertoo.

Turvallisuutta ja nopeutta näyttämölle

Insta Automation Oy läpäisi kansainvälisen tason kilpailutuksen ja pääsi mukaan kaksivuotiseen projektiin.
– Insta Automation erottautui tiukassa kilpailutuksessa laadulla ja hinnalla. Kun päätös oli tehty, kotimaisen toimittajan kanssa oli helppoa tehdä yhteistyötä. He ovat lähellä ja puhuvat suomea. Huolto ja korjaukset järjestyvät nopeasti. Toki henkilöt ovat myös tuttuja, sillä olemme tehneet Insta Automationin kanssa yhteistyötä pienemmissä projekteissa jo vuodesta 2001.

Projektissa tehtiin kahden vuoden ajan töitä kahdelle eri näyttämölle. Suuren näyttämön alakoneisto, eli nostolavat, olivat vanhat ja hitaat ja ne korvattiin uusilla turvallisilla, nopeilla ja monikäyttöisillä laitteilla.  Pienellä näyttämöllä alkuperäiset, vuodelta 1967 peräisin olevat laitteet olivat käyttöikänsä päässä, ja uusittiin kokonaan.

Kun näyttämömekaniikka toimii, teatteriyleisö ei sitä edes huomaa, Koli toteaa. 
– Lähes samoja temppuja on voitu aiemminkin tehdä, mutta uudella mekaniikalla luotettavuus on toista luokkaa. Ratkaisu toimii niin kuin on suunniteltu illasta toiseen, ilman käyttökatkoksia.

Käytännön kokemusta kansainvälisen tason erikoisvaatimuksista

Insta Automation on kerryttänyt näyttämömekaniikan osaamista 90-luvun lopulta asti erilaisissa projekteissa Suomessa. Ryhmäpäällikkö Marko Hännisen mukaan Kaupunginteatterin ratkaisu oli kuitenkin ehdottomasti haastavin tähän mennessä toteutetuista, sillä toteutuksessa oli mukana hyvin vaativia koneistoja ja uniikkeja ratkaisuja. 

Tärkeintä onnistumisessa ovat Hännisen mukaan ihmiset:
– He ketkä projektiin lähtevät, ovat sitoutuneita ja joustavat tekemisessä. Kaikilla on ajatus ja halu tehdä työ aikataulussa valmiiksi. Kyseessä oli tiukka aikataulu ja iso rakennushanke, jossa Insta Automationinkin täytyi sovittaa yhteen paljon asioita muiden urakoitsijoiden ja rakennuspuolen kanssa.

– Insta Automation sai projektin myötä käytännön kokemusta kansainvälisen tason erikoisvaatimuksista näyttämömekaniikassa. Jatkossa pääsemme toivottavasti soveltamaan oppimaamme muihin vastaaviin hankkeisiin. 

Lue lisää Insta Automation Oy:n suunnittelupalveluista:  https://www.insta-automation.fi/fi/palvelut/suunnittelu.html

Tutustu Insta Automation Oy:n referensseihin: https://www.insta-automation.fi/fi/osaaminen/referensseja.html

Lisätietoja näyttämömekaniikkaratkaisuista:
Insta Automation Oy Suunnittelu, Ryhmäpäällikkö Marko Hänninen puh. 040 777 9838