Open search

    Yli puolet suosittelisi Insta Automationia – asiakastyytyväisyystutkimus 2020

    Poikkeusvuonna toteutettu asiakastyytyväisyystutkimus toi ennätyksellisen NPS-tuloksen 54. Insta Automationia kiitettiin asiantuntemuksesta, laadusta ja luotettavuudesta.

    Asiakaslupaustemme lunastaminen on meille tärkeää. Asiakastyytyväisyystutkimuksemme antaa meille tärkeää tietoa pyrkimyksessämme paitsi tuntea vahvuutemme, myös kehittää toimintaamme entistä paremmaksi. Saimme yhteistyössä Innolinkin kanssa toteutettuun asiakastyytyväisyystutkimukseemme vastauksia tällä kertaa 113 kappaletta – suuri kiitos aktiivisille asiakkaillemme!

    Viime vuosi erosi tavanomaisesta merkittävällä tavalla. Vietimme 60-juhlavuottamme, mutta saimmekin toimia pandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Odottamattomista haasteista huolimatta vuodesta muodostui Insta-konsernin ennätysvuosi, ja hieno onnistumisemme näkyy myös asiakastyytyväisyystutkimuksemme tuloksissa.

    NPS:n ennätystuloksessa näkyvät ammattitaito ja luotettavuus

    Olemme vuodesta 2017 lähtien käyttäneet asiakaskokemuksen mittaamiseen nettosuositteluindeksiä (NPS), joka perustuu kysymykseen valmiudesta suositella tutkimuksen kohteena olevaa yritystä. Tänä vuonna ylsimme suosittelutodennäköisyydessämme erittäin hienoon lukuun 54, joka on samalla tähänastinen ennätystuloksemme. On arvokasta kuulla, että yli puolet asiakkaistamme suosittelisi Insta Automationia.

    Kyselyyn vastanneista 56 % antoi meille kiitettävän (9–10) ja 41 % hyvän (7–8) arvosanan. Viime vuoden NPS-lukumme oli hyvä 47. Innolinkin vertailutietokannassa oleva B2B-yritysten keskitaso on 37.

    NPS_Insta_Automation_2020_1000px

    Asiakkaat kiittivät teknistä toteutustamme sekä työntekijöidemme toimintaa

    Mittasimme onnistumistamme eri osatekijöissä pyytämällä asiakkaitamme arvioimaan annettujen tekijöiden toteutumista asteikolla 1–5.

    Toimintamme onnistuneimmat tekijät olivat työntekijöidemme toiminnan luotettavuus, teknisen toteutuksen ja työn laadun vastaaminen odotuksiin nähden sekä sovitussa aikataulussa pysyminen.

    Kehitettävää asiakkaamme löysivät hankkeiden jälkihoidon onnistumisessa ja asiakkaan ajan tasalla pitämisessä.

    asiakastyytyvaisyyden_osa-alueet_2020_1000px

    Varmuus ja joustavuus nousivat avoimissa vastauksissa

    Avoimissa vastauksissa asiakkaamme kiittivät meitä asiantuntemuksesta, laadusta ja luotettavuudesta. Positiivista palautetta saimme lisäksi asiakkaan kuuntelemisesta, nopeista vastauksista ja palvelualttiudesta. Esiin nousivat toimitusvarmuus, laaja-alainen osaaminen ja asiakaslähtöinen toiminta.

    avoimia_vastauksia_2020_1000px

    "Selviydyimme viime vuodesta hyvin korona-pandemiasta huolimatta ja säilytimme toimintakykymme kaikissa teollisuuden kohdemarkkinoissa erinomaisesti. Myös asiakkaillamme on ollut poikkeusoloista huolimatta edelleen kyky investoida ja käyttää Instan palveluita. Kokenut ja osaava henkilöstömme on luottamuksen arvoinen voimavara, mistä tämä asiakastyytyväisyystutkimuskin on erinomainen osoitus!", kiittää toimitusjohtaja Henry Nieminen.

    Lisätietoja

    Henry Nieminen