Open search

    Teollisuusneuvos Markus Mattsson vastaanotti Tampereen palkinnon 60-vuotiaan Instan perheyrittäjänä

    Instan pääomistaja ja pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Markus Mattsson, on palkittu Tampereen palkinnolla 1.10.2020 Tampereen Raatihuoneella. Instan lisäksi Mattsson on toiminut aktiivisesti liike-elämän eri alueilla muun muassa Tampereen kauppaseuran johtokunnassa, Nordean valtakunnallisessa neuvottelukunnassa ja Ilmavoimien Tukisäätiön hallintoneuvostossa.

    Tampereen päivänä palkitaan ansioituneita henkilöitä, jotka elämäntyöllään tai toiminnallaan ovat edistäneet Tampereen kehitystä ja tamperelaisten hyvinvointia, tai olleet lisäämässä Tampereen vetovoimaa Suomen suosituimpana kaupunkina. Tampereen palkinto on jaettu vuodesta 1959 lähtien.

    Mattsson on aina uskonut vahvasti suomalaiseen perheyrittäjyyteen ja omistukseen. Hän on painottanut yhteiskuntavastuun kantamisen tärkeyttä yli 30-vuotisen yrittäjäuransa aikana. Insta työllistää yli 1000 ammattilaista ympäri Suomen ja on merkittävä työnantaja Pirkanmaan seudulla. Viime vuonna Instan verojalanjälki oli 48 miljoonaa euroa.

    Insta tukee nuorten työllistymistä tekemällä tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja tarjoamalla vuosittain kymmenille opiskelijoille harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja. Insta tekee vuosittain lahjoituksia myös hyväntekeväisyyteen, muun muassa sotainvalidien kuntoutukseen sekä nuorten urheilijoiden tukemiseen.

    Omalla toiminnallaan Mattsson on myös mahdollistanut merkittäviä taloudellisia panostuksia teknologiainnovaatioihin, joiden myötä Insta on voinut toimia turvallisen ja kilpailukykyisen Suomen rakentajana ja kumppanina, johon on lupa luottaa.

    Tänä vuonna Insta täyttää 60 vuotta. Perheyritys on kasvanut yli tuhannen hengen teknologiakonserniksi, joka on turvallisen digitalisaation edelläkävijä ja Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat yrityskulttuurimme kivijalka, jonka pohjalle Instan strategia rakentuu myös tulevaisuudessa.

    Henkilöstö on tärkein voimavaramme ja haluan kiittää Tampereen kaupunkia siitä, että se on onnistunut rohkeilla päätöksillään tekemään seudusta vetovoimaisen asuinpaikan teknisten alojen huippuammattilaisille, summaa Mattsson Tampereen Raatihuoneella pidetyn tilaisuuden kiitospuheenvuorossaan.

    Valokuva: Veli-Matti Lahdenniemi