Open search

    Joulumuistamisiin tarkoitetut varat jälleen pienille potilaille

    Insta lahjoittaa perinteisesti joulukortti- ja joululahjavarat hyväntekeväisyyteen. Kolmannen kerran peräkkäin valitsimme lahjoituskohteeksi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n. Yhdistys tekee tärkeää työtä pienten potilaiden ja heidän perheidensä viihtymisen eteen.

    Koronan myötä sairaalassa olevia lapsia on koeteltu tänä vuonna erityisen paljon, sillä yhteiset leikkitilat ovat olleet suljettuina ja leikit on siirretty omiin potilashuoneisiin. Lelujen puhdistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota, joten pesukierron vuoksi osa niistä on pois pelistä ennen siirtoa seuraavalla pikkupotilaalle. Lahjoitusten avulla tehdään lisäksi elintärkeitä laitehankintoja, tuetaan lasten terveyden tutkimusta sekä edistetään lasten ja perheiden viihtyvyyttä Taysin uudessa lasten ja nuorten sairaalassa.

    Lisätietoa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnasta voit lukea osoitteessa www.lahjoitalapsille.fi

    Toivotamme kaikille iloa joulun odotukseen ja menestystä uudelle vuodelle!