Open search

    Insta toimittaa instrumentointi- ja ICT-asennukset Husumin kartonki- ja sellutehtaaseen

    Metsä Board uudistaa Ruotsissa sijaitsevaa Husumin kartonki- ja sellutehdastaan. Uudistuksen ensimmäinen vaihe sisältää uuden soodakattilan, tehtaan nykyisen haihduttamon päivityksen, uuden valvomorakennuksen sekä turbiinin. Näiden arvioitu käyttöönotto on vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla.

    Insta Automation Oy ja Husum Pulp AB ovat tehneet sopimuksen instrumentointiasennuksista turbiininosuudelle ja ICT-asennuksista uudistukseen. Instan osuus sisältää sekä asennukset että keskusvalmistuksen.

    – Teemme asennukset käynnissä olevan tehtaan olemassa oleville alueille sekä turbiinialueelle. Työ alkaa heti elokuun 2021 alussa ja jatkuu toukokuun 2022 loppuun. Henkilöstömäärä tulee olemaan enimmillään 14–15, hankkeessa projektipäällikkönä toimiva Kari Kivimäki kertoo.

    Uudistuksen myöhemmin tehtävässä toisessa vaiheessa on tarkoitus toteuttaa uusi kuitulinja, joka korvaa kaksi nykyistä käytössä olevaa.

    Lähes kolmanneksen Husumin tehtaasta Norra Skogille tammikuussa 2021 myyneen Metsä Boardin strategiana on jatkaa kannattavaa kasvua ensikuitupohjaisissa pakkausmateriaaleissa. Järjestelyn vapauttamat käteisvarat mahdollistavat kartonkituotannon kehittämisen. Suunnitellut hankkeet tähtäävät orgaaniseen kasvuun, tuotevalikoiman kehittämiseen ja kustannustehokkuuden parantamiseen.

    Metsä Board on johtava eurooppalainen korkealaatuisen ensikuitukartongin valmistaja ja edelläkävijä vastuullisuudessa. Husumin tehtaassa Ruotsissa tuotetaan taivekartonkia, valkoista aaltopahvin pintakartonkina käytettävää kraftlineria ja sellua.

    Lisätietoja

    Kari Kivimäki

    LinkedIn