Instan tilinpäätös ja konsernitilinpäätös 2009

18.3.2010

Insta Group Oy:n yhtiökokous on 12.3.2010 yksimielisesti vahvistanut vuoden 2009 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen.

Taloudellisen toimintaympäristön haasteista huolimatta Insta-konsernin tulos ja liikevaihto ylittivät vuodelle 2009 asetetut tavoitteet. Nettotulos nousi Instan historian parhaaksi, 3,2 M€:oon ja liikevaihto oli 71,6 M€, josta 52,5% tuli teollisuusautomaatio –toimialalta ja 47,5 % puolustus- ja turvallisuusteknologia –toimialalta.

Konsernin tilauskanta vuoden 2010 alussa oli 49,6 M€, mikä oli 2% enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Rahoitusasema vahvistui ja omavaraisuusaste nousi 38%:iin. Poistoihin sisältyy edellisenä vuonna aktivoitujen tuotekehitysmenojen kertapoisto 1,05 M€.

Insta Group Oy teki toukokuussa 2009 sopimuksen Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa korjaamo/toimistorakennuksen rakennuttamisesta Sarankulmaan yhtiön nykyisten toimitilojen viereen Ilmailunkatu 7:ään. Toimitilat tullaan vihkimään käyttöön kesäkuussa 2010 Instan 50-vuotisjuhlan merkeissä.

Vuoden 2010 alkaessa erityisesti teollisuusautomaatio –toimialan kysynnän ennustaminen on vaikeaa johtuen Suomessa vallitsevasta kansainvälisen taantuman jälkisuhdanteesta. Varhaisia signaaleja suhdanteen kääntymisestä ja tilanteen kehittymisestä positiiviseen suuntaan on kuitenkin nähtävissä.

Vuodelle 2010 on budjetoitu edelleen teollisuusautomaatioliiketoiminnan volyymin laskua verrattuna edelliseen vuoteen. Tämän seurauksena myös kannattavuuden ennustetaan laskevan. Puolustus- ja turvallisuustoimialalla volyymin ennustetaan jäävän hieman edellisestä vuodesta, mikä rasittanee jonkin verran myös kannattavuutta.

Yhtiökokouksessa valittiin hallituksen jäseniksi edelleen Markus Mattsson, Kai Miesmäki, Ossi Pohjola, Rita Mattsson, Niklas Mattsson ja Pertti Huusko, joka toimii myös konsernin toimitusjohtajana. Yhtiökokous niin ikään päätti valita edelleen tilintarkastajiksi PricewaterhouseCoopers KHT –yhteisön vastuullisena tilintarkastajana KHT Hannu Pellinen ja HTM Kari Lahtisen.

Vuosikatsaus sähköisenä dokumenttina löytyy sivulta https://insta-fi.directo.fi/insta_group/